Rikos: Rikoksen määrittely ja Suomen lain soveltaminen rikoksiin
Rangaistavaksi säädettyjä tekoja kutsutaan vakiintuneesti rikoksiksi. Suomen lakia sovelletaan Suomessa tehtyihin rikoksiin. Joskus myös ulkomailla tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Tällöin kuitenkin edellytetään, että teosta saattaa seurata Suomen lain mukaan yli puolen vuoden vankeusrangaistus. Toisinaan saattaa esiintyä tilanteita, joissa Suomen kansalainen syyllistyy rikokseen Suomen rajojen
Rikosoikeudellisesti Suomen kansalaisena pidätään henkilöä joka rikoksen tehdessään tai oikeudenkäynnin alkaessa on Suomen kansalainen. Myös Pohjoismaiden kansalaiset tai näissä valtioissa pysyvästi asuvat rinnastetaan suomen kansalaisiin, mikäli heidät tavataan Suomesta. Lisäksi edellytetään, että kansalaisuus tai pysyvä asuminen on ilmennyt jo oikeudenkäynnin alkaessa.
Aihealueen artikkelit
- Esitutkinta: Mitä esitutkinnassa tapahtuu?
- Oikeudenkäynti: Oikeuden kokoonpano ja muut läsnäolijat oikeudenkäynnissä
- Oikeudenkäynti: Oikeudenkäynnin julkisuus
- Riita: Riidan ratkaiseminen oikeudessa
- Riita: Tuomioistuinkäsittely riita-asiassa
- Rikos: Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen
- Rikos: Avunanto rikokseen
- Rikos: Erityisen olosuhteen vaikutus
- Rikos: Laiminlyönti
- Rikos: Oikeushenkilön puolesta toimiminen
- Rikos: Oikeushenkilön rangaistusvastuu
- Rikos: Osallisuus rikokseen
- Rikos: Rikokseen yllyttäminen
- Rikos: Rikoksen määrittely ja Suomen lain soveltaminen rikoksiin
- Rikos: Rikoksen sovittelu
- Rikos: Rikoksen yritys
- Rikos: Rikosasian käsittely
- Rikos: Rikossyyte esitutkinnan jälkeen
- Rikos: Suomen rikosoikeuden soveltamisala
- Rikos: Syyteoikeuden vanhentuminen
- Rikos: Tuomari ja tuomitseminen
- Rikos: Tuomitun rangaistuksen raukeaminen
- Rikos: Viran, luottamustehtävän ja sotilasarvon menettäminen
- Rikos: Välillinen rikoksen tekeminen
- Rikos: Yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen
- Rikosasian käsittely: Pääkäsittely
- Rikosoikeudellinen vastuu
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Laillisuusperiaate
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Syyksiluettavuus
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Syyntakeettomuus
- Suomalainen oikeuslaitos: Kulmakivenä hyvä oikeusturva
- Tuomioistuin: Tuomioistuinjärjestelmä
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Hätävarjelu ja hätävarjelun liioittelu
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Kieltoerehdys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Pakkotila
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Rangaistusvastuun lievennys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Tunnusmerkistöerehdys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Voimakeinojen käyttö



