Tuomioistuin: Tuomioistuinjärjestelmä
Suomessa tuomioistuimet jaotellaan vakiintuneesti yleisiin tuomioistuimiin, hallintotuomioistuimiin ja erityistuomioistuimiin. Yleisinä alioikeuksina toimivat käräjäoikeudet. Ne käsittelevät riita- ja rikosjuttuja. Muutoksenhakuasteena ovat hovioikeudet eli käräjäoikeuden tuomiosta voi valittaa hoviin. Korkeimpaan oikeuteen tarvitaan valituslupa, eikä sen saaminen ole helppoa. Valitusluvan alaisella tuomiolla tulee olla ennakkopäätösarvoa tai sen tulee olla erityisen merkittävä, muuten korkein oikeus ei valituslupaa myönnä.
Hallinto-oikeudet ja
Osa oikeuselämän asioista on sellaisia, että niiden käsittelyyn tarvitaan aivan omat järjestelmät. Tältä pohjalta on luotu erityistuomioistuimet. Ne käsittelevät asioita, jotka koskettavat heidän omaan erityisalaansa. Tällaisia tuomioistuimia ovat esimerkiksi markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus. Valitustiet näiden osalta eivät ole yhteneväiset.
Aihealueen artikkelit
- Esitutkinta: Mitä esitutkinnassa tapahtuu?
- Oikeudenkäynti: Oikeuden kokoonpano ja muut läsnäolijat oikeudenkäynnissä
- Oikeudenkäynti: Oikeudenkäynnin julkisuus
- Riita: Riidan ratkaiseminen oikeudessa
- Riita: Tuomioistuinkäsittely riita-asiassa
- Rikos: Rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen
- Rikos: Avunanto rikokseen
- Rikos: Erityisen olosuhteen vaikutus
- Rikos: Laiminlyönti
- Rikos: Oikeushenkilön puolesta toimiminen
- Rikos: Oikeushenkilön rangaistusvastuu
- Rikos: Osallisuus rikokseen
- Rikos: Rikokseen yllyttäminen
- Rikos: Rikoksen määrittely ja Suomen lain soveltaminen rikoksiin
- Rikos: Rikoksen sovittelu
- Rikos: Rikoksen yritys
- Rikos: Rikosasian käsittely
- Rikos: Rikossyyte esitutkinnan jälkeen
- Rikos: Suomen rikosoikeuden soveltamisala
- Rikos: Syyteoikeuden vanhentuminen
- Rikos: Tuomari ja tuomitseminen
- Rikos: Tuomitun rangaistuksen raukeaminen
- Rikos: Viran, luottamustehtävän ja sotilasarvon menettäminen
- Rikos: Välillinen rikoksen tekeminen
- Rikos: Yrityksestä luopuminen ja tehokas katuminen
- Rikosasian käsittely: Pääkäsittely
- Rikosoikeudellinen vastuu
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Laillisuusperiaate
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Syyksiluettavuus
- Rikosoikeudellisen vastuun edellytykset: Syyntakeettomuus
- Suomalainen oikeuslaitos: Kulmakivenä hyvä oikeusturva
- Tuomioistuin: Tuomioistuinjärjestelmä
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Hätävarjelu ja hätävarjelun liioittelu
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Kieltoerehdys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Pakkotila
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Rangaistusvastuun lievennys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Tunnusmerkistöerehdys
- Vastuuvapausperusteet rikosasiassa: Voimakeinojen käyttö



