Arvopaperimarkkinat: Arvopaperimarkkinalainsäädäntö
Arvopaperimarkkinoilla toimivien yhtiöiden on noudatettava lakeja siinä maassa, jossa niiden kotipaikka sijaitsee. Yhdysvalloissa sääntely on tunnetusti ankaraa ja rangaistukset kovia esim. sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Suomessakin sääntely on joiltakin osin tiukempaa kuin mitä EU-säännökset vaatisivat. Myös sattumalta saadun tiedon perusteella kuka tahansa voi Suomessa joutua sisäpiiritiedon väärinkäytön kiellon piiriin.
Arvopaperimarkkinalainsäädännön yksi tärkeimmistä tavoitteista on markkinoiden uskottavuus, tasapuolisuus ja luotettavuus.Yleisön luottamusta arvopaperimarkkinoihin heikentää erityisesti sisäpiiritiedon väärinkäyttö. Arvopaperimarkkinoilla toimivien sijoittajien ja kaupankäynnin kohteena olevan yhtiön sisäpiirin välillä vallitsee eturistiriita. Sisäpiiritiedon
Arvopaperimarkkinalain mukaan myös arvopaperimarkkinoita yleensä koskeva tieto voi olla sisäpiiritietoa, ei pelkästään yksittäistä liikkeeseenlaskijaa koskeva tieto. Sisäpiiritiedon väärinkäyttö ei ole tasa-arvoista muita markkinoilla toimivia kohtaan ja lain säännöksillä onkin pyritty varmistamaan, että kaikki sijoittajat olisivat tiedollisesti tasavertaisessa asemassa.
Sisäpiiritiedon väärinkäytön kielto samoin kuin omistusten julkisuus ja tiedonantovelvollisuus palvelevat tasapuolisuuden tavoitetta arvopaperimarkkinoilla. Luottamusta arvopaperimarkkinoihin pyritään vahvistamaan mm. harhaanjohtavan markkinoinnin ja tiedottamisen kiellolla, hyvän tavan vastaisen kaupan kiellolla, kaupankäyntirajoituksilla sekä kurssin vääristämisen kiellolla ja ilmoitusvelvollisuuksilla.
Aihealueen artikkelit
- Arvo-osuusjärjestelmä: Arvo-osuusjärjestelmän toiminta
- Arvo-osuusjärjestelmä: Keskitetty arvo-osuusjärjestelmä
- Arvo-osuustili: Omistaja- ja hallintarekisteröidyt tilit
- Arvopaperikauppa: Arvopaperikaupan valvonta
- Arvopaperikeskus: Hyvän tavan mukainen arvopaperikauppa ja sijoituspalveluiden tarjoaminen
- Arvopaperilautakunta: Maksuton neuvonantaja
- Arvopaperimarkkinalaki: Luvaton kaupankäyntimenettely
- Arvopaperimarkkinalaki: Määräysvalta yhteisössä
- Arvopaperimarkkinalaki: Säätelee mm. arvopaperien markkinoijan tiedonantovelvollisuutta
- Arvopaperimarkkinat: Arvopaperimarkkinalainsäädäntö
- Arvopaperimarkkinat: Järjestäytynyttä kaupankäyntiä arvopapereilla
- Arvopaperimarkkinat: Muutamia käsitteitä arvopaperimarkkinoista
- Arvopaperin liikkeellelaskija: Liikkeeseenlaskijan tilinpäätöstiedot
- Arvopaperin liikkeeseenlasku: Liikkeeseenlaskun lainmukaisuus
- Arvopaperinvälittäjä: Arvopaperivälittäjän velvollisuudet
- Arvopaperinvälitys: Toisen puolesta tehtyä arvopaperikauppaa
- Arvopaperit: Arvopapereiden markkinointi
- Johdannaiskauppa: Johdannaissopimukset
- Joukkovelkakirjat: Vapaasti siirrettävä arvopaperi tai arvo-osuus
- Lainvastainen arvopaperien markkinointi: Markkinoinnin torjuminen
- Liikeeseenlaskija: Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus
- Lunastuvelvollinen: Osakkeiden lunastushinta ja lunastustarjous
- Omistusosuus: Osakkeenomistajan omistusosuuden muutoksien ilmoittaminen
- Osake: Osakkeiden lunastusvelvollisuus
- Osakesijoittaminen: Osakesijoittaminen on riskisijoittamista
- Rahastosijoittaminen: Sijoitusrahastot
- Sijoittaja: Ammattimainen sijoittaja
- Sijoittaja: Sijoittajan suoja - MiFID
- Sisäpiirin omistukset: Sisäpiirin omistusten julkisuus
- Sisäpiiritieto: Sisäpiiritiedon väärinkäyttö
- Tilinhoitajayhteisö: Arvo-osuuksien omistajien palveleminen
- Vahingonkorvaus: Arvopaperimarkkinalain vastainen menettely
- Vaihtovelkakirja: Korollinen laina, jonka osakeyhtiö ottaa yleisöltä



