Osake: Osakkeiden lunastusvelvollisuus
Jos osakkeenomistajan osuus julkisen kaupankäynnin kohteena olevan yhtiön osakkeiden äänimäärästä kasvaa yli kahden kolmasosan, osakkeenomistajan on tarjouduttava lunastamaan loputkin yhtiön liikkeeseen laskemista osakkeista ja niihin osakeyhtiölain mukaan oikeuttavista arvopapereista.
Osakkeenomistajan äänisosuuteen luetaan osakkeenomistajan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen ja säätiöiden sekä näiden eläkesäätiöiden ja eläkekassojen omistamat osakkeet. Osakkeenomistajan ja luonnollisten henkilöiden tai yhteisöjen omistamat osakkeet voidaan laskea yhteen osakkeenomistajan ääniosuutta laskettaessa,
Pankkitarkastusvirasto ratkaisee epäselvissä tapauksissa sen, kuka on yhtiön osakkeiden lunastusvelvollinen. Osakkeenomistajan on julkistettava lunastustilanteen syntyminen välittömästi ja annettava tieto samalla myös kohdeyhtiölle ja asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle.
Lunastusvelvollisuudesta voi saada määräaikaisen vapautuksen pankkitarkastusvirastolta. Vapautus myönnetään, jos siihen on erityistä syytä ja omistus on tarkoitettu väliaikaiseksi eikä tarkoituksena ole määräävän vallan käyttö yhtiössä.
Aihealueen artikkelit
- Arvo-osuusjärjestelmä: Arvo-osuusjärjestelmän toiminta
- Arvo-osuusjärjestelmä: Keskitetty arvo-osuusjärjestelmä
- Arvo-osuustili: Omistaja- ja hallintarekisteröidyt tilit
- Arvopaperikauppa: Arvopaperikaupan valvonta
- Arvopaperikeskus: Hyvän tavan mukainen arvopaperikauppa ja sijoituspalveluiden tarjoaminen
- Arvopaperilautakunta: Maksuton neuvonantaja
- Arvopaperimarkkinalaki: Luvaton kaupankäyntimenettely
- Arvopaperimarkkinalaki: Määräysvalta yhteisössä
- Arvopaperimarkkinalaki: Säätelee mm. arvopaperien markkinoijan tiedonantovelvollisuutta
- Arvopaperimarkkinat: Arvopaperimarkkinalainsäädäntö
- Arvopaperimarkkinat: Järjestäytynyttä kaupankäyntiä arvopapereilla
- Arvopaperimarkkinat: Muutamia käsitteitä arvopaperimarkkinoista
- Arvopaperin liikkeellelaskija: Liikkeeseenlaskijan tilinpäätöstiedot
- Arvopaperin liikkeeseenlasku: Liikkeeseenlaskun lainmukaisuus
- Arvopaperinvälittäjä: Arvopaperivälittäjän velvollisuudet
- Arvopaperinvälitys: Toisen puolesta tehtyä arvopaperikauppaa
- Arvopaperit: Arvopapereiden markkinointi
- Johdannaiskauppa: Johdannaissopimukset
- Joukkovelkakirjat: Vapaasti siirrettävä arvopaperi tai arvo-osuus
- Lainvastainen arvopaperien markkinointi: Markkinoinnin torjuminen
- Liikeeseenlaskija: Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus
- Lunastuvelvollinen: Osakkeiden lunastushinta ja lunastustarjous
- Omistusosuus: Osakkeenomistajan omistusosuuden muutoksien ilmoittaminen
- Osake: Osakkeiden lunastusvelvollisuus
- Osakesijoittaminen: Osakesijoittaminen on riskisijoittamista
- Rahastosijoittaminen: Sijoitusrahastot
- Sijoittaja: Ammattimainen sijoittaja
- Sijoittaja: Sijoittajan suoja - MiFID
- Sisäpiirin omistukset: Sisäpiirin omistusten julkisuus
- Sisäpiiritieto: Sisäpiiritiedon väärinkäyttö
- Tilinhoitajayhteisö: Arvo-osuuksien omistajien palveleminen
- Vahingonkorvaus: Arvopaperimarkkinalain vastainen menettely
- Vaihtovelkakirja: Korollinen laina, jonka osakeyhtiö ottaa yleisöltä



