Oikeusavustaja: Asianajaja tai lakimies
Kun kohtaat oikeudellisen ongelman, niin aluksi on hyvä selvittää ongelman laajuus. Ellet osaa itse arvioida asioiden tai ongelmien mittasuhteita, niin silloin kannattaa ottaa yhteyttä omaan lakimieheesi. Yhteiskunnan oikeudellistuessa ja monimutkaistuessa myös oikeudelliset ongelmat saavat uusia piirteitä. Vähäpätöiseltäkin tuntuva asia saattaa sisältää seikkoja, joiden huomioiminen saattaa olla tuhansien eurojen arvoista.
Suurten taloudellisten arvojen ollessa kyseessä, on järkevää ottaa lakimieheen yhteyttä madollisimman varhaisessa vaiheessa. Lakimies kykenee tietotaitonsa ja kokemuksensa perusteella arvioimaan tilanteesi ja pystyy siten antamaan parhaan
Uuden oikeudenkäymiskaaren mukaan vain oikeustieteellisen koulutuksen saanut lakimies saa toimia avustajana oikeudessa. Tämän lakimuutoksen seurauksen maallikko ei enää saa edustaa kuin itseään tai lähisukulaistaan oikeudessa. Jos vastapuoli on kuitenkin palkannut itselleen lakimiehen, niin myös sinun kannattaa tehdä samoin. Oikeudenkäyntiin on huomattavasti helpompi valmistautua kun apuna on asiansa osaava lakimies.
Aihealueen artikkelit
- Esisopimus: Esisopimuksen sitovuus
- Käsiraha: Käsirahan menettämisseuraamus
- Oikeusavustaja: Asianajaja tai lakimies
- Oikeustoimet: Oikeustoimi on tahdonilmaisu
- Pätevä sopimus: Sopimuksen muotovaatimusten täyttyminen
- Pätevä sopimus: Vajaavaltainen ja edunvalvoja
- Sitomaton ehto: Yllättävät ja ankarat ehdot ovat sitomattomia
- Sopimuksen pätevyys: Oikeustoimikelpoisuus
- Sopimus: Letter of intent eli aiesopimus
- Sopimus: Sopimukseen pakotettaminen
- Sopimus: Sopimuksen pätemättömyys
- Sopimus: Sopimusvapaus
- Sopimus: Sopimusvapaus ja sopimuspakko
- Sopimus: Vakioehdot osaksi sopimusta
- Sopimus: Yksilöllinen ehto ja vakioehto
- Sopimusneuvottelut: Sopimusneuvotteluiden keskeyttäminen ja korvausvastuu
- Sopimusoikeus: Sopimusoikeuden kansainvälinen säätely
- Sopimusoikeus: Sopimusten tavoitteena on markkinoiden toimiminen
- Tarjous: Tarjouksen peruuttaminen
- Vakiosopimus: Vakiosopimuksen erityisongelmat



