Liikkeen luovutus: Aseman säilyminen liikkeen luovutuksessa
Säilyykö asemani liikkeen luovutuksessa?
Liikkeen luovutuksella tarkoitetaan työnantajan koko liikkeen tai sen toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle. Kysymys on työsopimuslain tarkoittamasta liikkeen luovutuksesta, jos luovutuksen kohteena oleva, pää- tai sivutoimisesti harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena.
Liikkeen luovutuksessa työsuhteista johtuvat työnantajan oikeudet ja velvollisuudet sekä niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle. Liikkeen luovuttaja ja luovutuksensaaja vastaavat yhteisvastuullisesti ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkasta tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta. Ennen luovutusta erääntyneestä palkasta viimesijainen vastuu on liikkeen luovuttajalla.
Jos liikkeen luovuttajana konkurssipesä, ei luovutuksensaaja vastaa ennen luovutusta erääntyneistä työntekijän palkoista ja muista työsuhteesta johtuvista saatavista. Vastuu kuitenkin on olemassa, jos konkurssiin asetetussa liikkeessä ja luovutuksen vastaanottavassa liikkeessä määräysvaltaa käyttävät samat henkilöt omistuksen, sopimuksen tai muun järjestelyn perusteella.
Työntekijän ei siis tarvitse pelätä liikkeen luovutusta, jos vain työtehtävät säilyvät. Palkanmaksuvelvollinen löytyy lain säännöksiä noudattamalla. Liikkeen luovutus yksistään ei ole hyväksyttävä irtisanomisperuste.
Aihealueen artikkelit
- Liikkeen luovutus: Aseman säilyminen liikkeen luovutuksessa
- Määräaikainen työsuhde: Määräaikaisen työsuhteen työsuhde-etuudet
- Työnantaja: Työnantajan oikeus asettaa edustaja itselleen
- Työntekijä: Työntekijän oikeus ottaa avustaja
- Työntekijä: Työntekijän siirto mahdollista?
- Työsopimus: Määräaikainen työsopimus ja toistaiseksi voimassa oleva työsopimus
- Työsopimus: Työsopimuksen koeaika
- Työsopimus: Työsopimuksen muotovaatimukset
- Työsopimus: Työsuhteen tunnusmerkit
- Työsopimuslaki: Työsuhde käsitteenä
- Työsuhde: Huumetestit työpaikalla
- Työsuhde: Irtisanomisaika
- Työsuhde: Kameravalvonta työpaikalla
- Työsuhde: Sähköpostiviestit työpaikalla
- Työsuhde: Työehtosopimukset
- Työsuhde: Työehtosopimusten yleissitovuus
- Työsuhde: Työnantajan väliaikainen tulkintaetuoikeus
- Työsuhde: Työsuojelu
- Työsuhde: Työtodistus
- Työsuhde: Vastasaatavien kuittaaminen työsuhteessa
- Työtehtävät: Työtehtävien jakaminen tai siirto
Aihealueen asiakirjat
- Irtisanomisilmoitus työnantaja
- Irtisanomisilmoitus työntekijä
- Johtajasopimus
- Lomautusilmoitus
- Sopimus koulutuskustannuksista
- Toimitusjohtajasopimus
- Työsuhteen irtisanomisilmoitus tuotannolliset ja taloudelliset syyt
- Työsuhteen purkamisilmoitus
- Työsuhteen purkamisilmoitus työntekijä
- Työtodistus
- Varoitus työntekijälle



