Konkurssi: Omaisuuden määräysvallan menetys konkurssissa
Konkurssin alkamisen vuoksi määräysvalta omaisuudesta siirtyy velalliselta konkurssipesälle. Velallisen omaisuutta ei voida enää tämän jälkeen ulosmitata ja jo aloitetut ulosmittaustoimet raukeavat. Tästä pääsäännöstä on kuitenkin olemassa joitakin poikkeuksia. Konkurssi vaikuttaa velallisen solmimiin sopimuksiin ja muihin varallisuusoikeuksiin huomattavan paljon. Eräs konkurssin esiin tuoma seikka on, että velallinen osoittaa kykenemättömyyttä vastata sitoumuksista. Tästä syystä on hyvin merkittävää, mitä konkurssin jälkeen tapahtuu sopimussuhteille ja kuka omaisuuden vaihdantaa koskevissa tilanteissa kantaa taloudellisen riskin konkurssista.
Kun velallinen asetetaan konkurssiin, tuomioistuin määrää samalla ajankohdan velkojainkuulustelulle. Velkojainkuulusteluun on
Velkojat, jotka saapuvat kuulusteluun, ilmoittavat saataviensa suuruuden ja laadun sekä tuovat esiin asiakirjat, joille saatavat perustuvat. Velallinen vahvistaa, että pesänkirjoitus on oikea, eikä hän tai kukaan muu hänen tietensä ole siitä mitään pois ottanut, ettei hän tahallansa ole ketään velkojaa salannut ja ettei hän myöskään ole mihinkään toimeen ryhtynyt tai ryhtyä antanut, joka ehkä on jollekin velkojalle vahingoksi.
Aihealueen artikkelit
- Konkurssi ja velat: Velkojen maksuvelvollisuus konkurssin jälkeen
- Konkurssi ja velat: Velkojien maksunsaantijärjestys
- Konkurssi: Konkurssiin hakeminen
- Konkurssi: Mitä konkurssilla tarkoitetaan?
- Konkurssi: Omaisuuden määräysvallan menetys konkurssissa
- Konkurssipesä: Konkurssipesän omaisuus
- Konkurssipesä: Kuolinpesän hallinto



