Velkajärjestely: Vahvistettu maksuohjelma
Miten vahvistettu maksuohjelma muuttaa velallisen elämää?
Tuomioistuimen vahvistama velkajärjestelyn maksuohjelma tarkoittaa sitä, että velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen ja muiden maksuohjelmassa säänneltyjen oikeussuhteiden ehdot määräytyvät tuon mukaisesti. Vaikka maksuohjelma päättyisi, niin velallisen maksuohjelmassa määrätty maksuvelvollisuus säilyy siltä osin kuin sitä ei ole täytetty. Velallisen kannalta merkittävä etu on, että maksuohjelmassa määrätyille suorituksille ei viivästyksen vuoksi kerry korkoa.
Velallisen omaisuuteen kohdistuva ulosmittaus raukeaa, kun maksuohjelma on lainvoimaisesti vahvistettu. Tällöin toki edellytetään, että ulosmittauksen kohteena oleva velka kuuluu velkajärjestelyn piiriin. Sama koskee muuta sellaiseen velkaan perustuvaa täytäntöönpanoa eli velkajärjestelyn piiriin otettujen velkojen ulosmittaus on mahdotonta maksuohjelman voimassaoloaikana. Lain mukaan sakon muuntorangaistuksen täytäntöönpanoon ryhtyminen on myös kiellettyä maksuohjelman keston aikana.
Maksuohjelman vahvistaminen ei estä velkajärjestelyn piiriin kuuluvan velan pätevyyttä koskevan väitteen tutkimista. Edellytyksenä kuitenkin on, että velka on velkajärjestelyn yhteydessä riitautettu ja asia on lain nojalla osoitettu ratkaistavaksi erillisessä oikeudenkäynnissä. Sitoumus tai sopimus, jonka mukaan velallisen on tehtävä velkajärjestelyn piiriin kuuluvaan velkaan perustuva tai siihen liittyvä suoritus, on mitätön, jollei suoritusvelvollisuus perustu vahvistettuun maksuohjelmaan tai lain säännöksiin.
› Etsitkö vastausta lakiasiaasi? - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Velkajärjestelyn maksuohjelmaa koskeva laki on pakottavaa oikeutta eli velallinen ei voi sopia tai määrätä velkajärjestelyn piiriin kuuluvasta velasta tai sen ehdoista. Sen jälkeen kun velka on otettu velkajärjestelyn maksuohjelmaan, niin velallinen menettää oikeutensa määrätä siitä ilman tuomioistuimen siunausta. Maksuohjelman päätyttyä velallinen voi kuitenkin vapaaehtoisesti suorittaa velkajärjestelyn piiriin kuuluvia velkoja.
› Nopea vastaus lakiasiaasi - Soita lakipuhelin 02000 14 24 tai 02000 24 24
Aihealueen artikkelit
- ›Velallisen oikeus hakea maksuohjelman raukeamista suoritustuomion vanhentumisen vuoksi
- ›Velkajärjestely: Mitä velkajärjestelyssä tapahtuu?
- ›Velkajärjestely: Takaus- ja vakuusvastuu, järjestely
- › Velkajärjestely: Vahvistettu maksuohjelma
- ›Velkajärjestely: Velkajärjestelyn edellytykset
- ›Velkajärjestely: Velkajärjestelyn hakeminen ja alkaminen
- ›Velkajärjestely: Velkajärjestelyn myöntäminen
- ›Velkajärjestely: Velkajärjestelyn selvittäjä
- ›Velkajärjestely: Yksityishenkilön velkajärjestely
- ›Velkajärjestely: Yleistä
Materiaali on tekijänoikeuden alaista. Käyttöehdot.