Kaavoitus: Kunnan yleiskaava



Kannattaako kunnan yleiskaavoihin tutustua?

Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on asutuksen, palvelujen, työpaikkojen ja virkistysalueiden sijoittaminen sekä niiden välisten yhteyksien järjestäminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista. Yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon yhdyskuntarakenteen toimivuus ja taloudellisuus ja ekologinen

kestävyys.

Yleiskaava voi koskea koko kuntaa tai sen tiettyä osa-aluetta, jolloin sitä kutsutaan osayleiskaavaksi. Kunnat voivat laatia myös yhteisen yleiskaavan. Yleiskaavaan kuuluvat kartta, kaavamerkinnät ja -määräykset sekä selostus. Yleiskaava voidaan määrätä sitovaksi tai ohjeelliseksi.

Kunta vastaa yleiskaavan laatimisesta. Kaavan hyväksyy kunnanvaltuusto. Jos kunnat ovat laatineet yhteisen yleiskaavan, sen hyväksyy kuntien yhteinen toimielin ja vahvistaa ympäristöministeriö.


  • Suosittele artikkelia
  • Facebook
  • Twitter
  • Google+

Aihealueen artikkelit