Kaavoitus: Maakuntakaava



Mitä maakuntakaava kertoo?

Maakuntakaava on yleissuunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa. Sen keskeisimpänä tehtävänä on alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen kehittäminen. Maakuntakaava ohjaa kuntien kaavoitusta ja muuta alueiden käytön suunnittelua. Maakuntakaavaa laadittaessa on otettava huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja alueen erityispiirteet.

Kaava esitetään kartalla kaavamerkintöjen ja

-määräysten avulla. Maakuntakaavaan liittyy myös selostus, jossa esitetään kaavan tavoitteet, vaikutukset ja muut kaavan tulkinnan ja toteuttamisen kannalta tarpeelliset tiedot. Maakuntakaava voidaan laatia myös vaiheittain ja käytännössä niin yleensä menetelläänkin.

Maakuntakaavan laatimisesta ja kehittämisestä vastaa maakunnan liitto. Kaavan hyväksyy maakunnan liiton valtuusto, jonka jälkeen ympäristöministeriön on vielä vahvistettava se.


  • Suosittele artikkelia
  • Facebook
  • Twitter
  • Google+

Aihealueen artikkelit