Kiinteistörasite: Tieoikeus, johtorasite ja autopaikka
Kiinteistörasite on kiinteistön hyväksi perustettu oikeus toiseen kiinteistöön. Oikeuden haltija saa käyttää toisen kiinteistön aluetta oikeuden sallimissa rajoissa. Kiinteistörasitteet eivät ole henkilökohtaisia ja ne säilyvät kiinteistön omistajavaihdoksista riippumatta. Tavallisimpia kiinteistörasitteita ovat tie-, johto- ja autopaikkarasitteet. Niiden perustaminen edellyttää yleensä kiinteistöjen omistajien välistä sopimusta. Perustamisen edellytyksenä on, että rasite on tarpeellinen eikä se aiheuta rasitetulle kiinteistölle tai ympäristölle huomattavaa haittaa.
Rasitetoimitusta voi hakea kiinteistön omistaja. Myös kunta voi olla hakijana, jos kysymyksessä on kunnan hyväksi perustettava rasite. Rasitustoimituksen
Yleensä rasite perustetaan pysyväksi, mutta olosuhteiden muuttuessa sitä voidaan muuttaa. Rasite voidaan myös siirtää kohdistumaan toiseen paikkaan rasitetun kiinteistön alueella. Jos rasitteelle ei ole enää edellytyksiä, se voidaan kokonaan poistaa. Jos muutoksesta aiheutuu rasiteoikeuden haltijalle menetystä, hänellä on oikeus saada korvausta siltä, jolle muutoksesta on hyötyä.
Aihealueen artikkelit
- Kiinteistön halkominen: Yhteisomistuksen purkaminen
- Kiinteistönmuodostus: Kaavoitus nuodatettavana
- Kiinteistörasite: Tieoikeus, johtorasite ja autopaikka
- Kiinteistötoimitus: Mitä kiinteistötoimituksella tarkoitetaan?
- Lohkominen: Määräala muodostetaan itsenäiseksi kiinteistöksi
- Maanmittauslaitos: Maa- ja metsätalousministeriön alainen viranomainen
- Tilusvaihto: Kiinteistötoimitus, jossa tapahtuu alueiden vaihto keskenään
- Uusjako: Kiinteistöjaotus ja kiinteistöjen käyttö paremmaksi uusjaolla
- Vesijättö: Rantatilan ja vesirajan väliin syntyvä uusi maa-alue



