Metsästys: Mitä metsästys pitää sisälllään?



Mitä metsästys on?

Metsästyksessä on noudatettava kestävän käytön periaatetta. Metsästys sallitaan, jos riistakanta kestää metsästyksen ja luonnon monimuotoisuus säilyy. Eläimille ei saa metsästyksessä aiheuttaa tarpeetonta kipua eikä ihmisille vaaraa tai vahinkoa.

Metsästysoikeus on yleensä maanomistajalla. Hän voi kuitenkin luovuttaa metsästysoikeuden toiselle vuokraamalla. Yleensä vuokraajana on metsästysseura, joka on paikallisten metsästäjien yhteenliittymä. Metsästysoikeuden haltija voi myös myöntää lyhytaikaisia metsästyslupia alueelleen. Yleinen metsästysoikeus koskee vesilintujen metsästystä merellä yleisillä vesialueilla ja valtion omistamilla saarilla. Joidenkin kuntien asukkailla on oikeus metsästää kotikuntansa alueella olevilla valtion mailla.

Metsästyskortti on oltava metsästettäessä mukana. Hirven ja karhun metsästykseen vaaditaan lisäksi ampumakokeen suorittaminen. Riistanhoitoyhdistys järjestää ampumakokeita ja

antaa sen suorittamisesta todistuksen. Myös ampumakoetodistus on oltava metsästyksessä mukana. Metsästyslaissa on luettelo pyyntivälineistä, joita metsästyksessä ei saa käyttää. Näitä ovat mm. räjähteet, myrkyt, sähkölaitteet, kaasu, savu ja lintuverkot.

Metsästyksen ylin valvonta kuuluu maa- ja metsätalousministeriön kala- ja riistaosastolle. Alueelliset riistanhoitopiirit asettavat riistaeläimille rauhoitusaikoja, jolloin metsästys on kokonaan kielletty. Riistanhoitopiiri määrää myös paikallisista pyyntirajoituksista ja luvista. Myös sallittuna metsästysaikana tarvitaan pyyntilupa mm. hirven, karhun ja muiden suurpetojen ja riistalintulajien metsästykseen. Pyyntiluvan vastainen metsästys on metsästysrikos. Riistanhoitopiirien alaisina toimivat riistanhoitoyhdistykset, jotka vastaavat paikallisesta riistanhoidosta ja metsästäjien koulutuksesta. Suorittamalla metsästäjäntutkinnon ja maksamalla riistanhoitomaksun pääsee riistanhoitoyhdistyksen jäseneksi.


  • Suosittele artikkelia
  • Facebook
  • Twitter
  • Google+

Aihealueen artikkelit