Alueelliset ELY-keskukset ympäristöön liittyvissä asioissa
ELY-keskukset ovat tärkeimpiä aluehallinnon ympäristöviranomaisia. Niiden toimivalta ulottuu miltei koko ympäristölainsäädännön alueelle. Niiden tehtävät painottuvat lupa-asioihin, laillisuusvalvontaan ja yleisen ympäristöedun valvontaan.
ELY-keskusten tehtävänä on ohjata kunnan alueiden käytön suunnittelua ja rakennustoimen järjestämistä. Niiden tulee valvoa, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, muut alueiden käyttöä ja rakentamista koskevat tavoitteet sekä kaavoitusasioiden ja rakennustoimen hoitoa koskevat säännökset. Lisäksi ELY-keskukset huolehtivat
Lisäksi ELY-keskuksilla on muitakin kuin ympäristöön liittyviä tehtäviä. Ympäristöön liittyvissä asioissa nykyisillä ELY-keskuksilla on pääsääntöisesti samanlaisia tehtäviä, kuin näitä edeltäneillä alueellisilla ympäristökeskuksilla. Alueelliset ympäristökeskukset siirtyivät ELY-keskuksien "sisälle" vuoden 2010 alusta lukien, jolloin myös tehtiin joitakin tarkistuksia toimivaltuuksiin. Näiden tarkistusten seurauksena esimerkiksi joitakin ympäristöön liittyviä lupa-asioita siirrettiin aluehallintoviranomaisen (AVI) hoidettavaksi.
Aihealueen artikkelit
- Alueelliset ELY-keskukset ympäristöön liittyvissä asioissa
- Veneily: Veneilyn säännöt
- Vesihuolto: Laadukas talousvesi tavoitteena
- Vesilaki: Suomen laajin ympäristölaki
- Vesistön käyttö: Minkälainen vesistön käyttö mahdollista?
- Vesistönkäyttö: Vesistönkäytön rajoittaminen
- Vesistörakentaminen: Padon tai penkereen rakentaminen luvanvaraista
- Ympäristölupahakemus: Ympäristölupavirasto ja ympäristölupahakemusten käsittely
- Ympäristövaikutusten arviointi: Ihmiset, luonto, rakennettu ympäristö ja luonnonvarat



