Osuuskunta: Mitä osuuskunnalla tarkoitetaan?
Osuuskunta on itsenäinen yhteisö, jolla tulee olla vähintään kolme perustajaa. Ne voivat olla luonnollisia henkilöitä, yhteisöjä, säätiöitä ym. Osuuskunnan perustajan täytyy tulla osuuskunnan jäseneksi. Osuuskunnan jäsenet eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan toiminnasta.
Osuuskunta harjoittaa taloudellista toimintaa jäsentensä taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi. Se tarkoittaa sitä, että osuuskunta tarjoaa jäsenilleen erilaisia palveluita. Jäsenet maksavat osuuskunnalle osuusmaksun, joka on määrätty osuuskunnan säännöissä. Vaikka suurin osa osuuskunnista on perustettu jäsenten taloudenpidon tukemiseksi, niillä voi olla myös sosiaalisia ja kulttuurisia
Osuuskunnan tulee tehdä perusilmoitus kaupparekisteriin. Se täytyy ilmoittaa rekisteröitäväksi kuuden kuukauden kuluessa perustamiskirjan allekirjoittamisesta. Mikäli ilmoittaminen laiminlyödään, niin perustaminen raukeaa. Perustamiskirjan allekirjoittaa hallituksen jäsen tai hänen valtuuttamansa henkilö. Perustamisilmoituslomakkeeseen tulee liittää sopimus osuuskunnan perustamisesta ja osuuskunnan säännöt. Liitteeksi on syytä lisätä myös pöytäkirja hallituksen puheenjohtajan valinnasta.
Aihealueen artikkelit
- Arvo-osuusjärjestelmä: Mitä arvo-osuusjärjestelmällä tarkoitetaan?
- Asunto-osakeyhtiö: Mikä on asunto-osakeyhtiö?
- Konserni: Mitä konsernilla tarkoitetaan?
- Osakepääoman korottaminen: Osakkeiden merkintäetuoikeus
- Osakeyhtiö: Osake, osakekirja ja osakasluettelo
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön fuusio, sulautuminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön hallituksen jäsenen vastuu
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön hallituksen jäsenen eroaminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön hallitus ja johto
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön jakautuminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön konkurssi
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön lähipiiri
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön osakepääoma
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön osakepääoman korottaminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön perustaminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön selvitystila ja purkaminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilinpäätösasiakirjat
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilintarkastaja
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilintarkastajan esteellisyys
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilintarkastajan pakollisuus
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilintarkastajan tehtävät
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön varojen käyttö
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön voitonjako
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön yhtiöjärjestys
- Osakeyhtiö: Osakkeenomistajan vastuu veloista
- Osakeyhtiö: Toimitusjohtajan eroaminen
- Osakeyhtiö: Yhtiömuoto
- Osuuskunta: Mitä osuuskunnalla tarkoitetaan?
- Remburssi: Mikä on remburssi?
- Tilintarkastus: Tilintarkastuskertomus
- Tilintarkastus: Tilintarkastuspöytäkirja
- Yhtiöjärjestys: Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
- Yhtiökokouksen virheellinen päätös: Moitekanne ja moiteaika
- Yhtiökokous: Yhtiökokouksen päätöksen pätemättömyys
- Yhtiökokous: Yhtiökokouksen virheellinen päätös
- Yhtiökokous: Yhtiökokouksen virheellinen päätös ja moiteoikeus



