Osakeyhtiö: Osakeyhtiön voitonjako
Miten osakeyhtiön voitonjako tapahtuu?
voittovarojen kotiuttamista, niin toisaalla uusi laki antaa mahdollisuuden ns. väliosingon jakamiseen, jolla tarkoitetaan keskeneräiseltä tilikaudelta ansaittua voittoa. Uudessa laissa on myös annettu yksimielisille osakkeenomistajille mahdollisuus aiempaa suuremman lahjan antamiseen.
Yleensä osakeyhtiön varojen jakaminen tapahtuu voitonjakona. Se tarkoittaa osakeyhtiön toiminnasta syntyneen ylijäämän jakamista osakkeenomistajille. Tätä jaettua voittoa kutsutaan osingoksi. Uuden osakeyhtiölain myötä myös voitonjaolle on asetettu lisävaatimus. Yhtiön varoja ei nimittäin saa jakaa, mikäli jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan maksukyvyttömyyden. Vaikka tämä saattaa joissakin tilanteissa hivenen vaikeuttaa
Yleensä voitonjako tapahtuu rahana. Joskus se voidaan maksaa osakeyhtiön velkasitoumuksella tai arvopapereilla. On kuitenkin aina syytä muistaa, että kaikki osakkeenomistajat ovat samanarvoisia, joten myös voitonjako tulee tapahtua samalla tavalla.
Aihealueen artikkelit
- Arvo-osuusjärjestelmä: Mitä arvo-osuusjärjestelmällä tarkoitetaan?
- Asunto-osakeyhtiö: Mikä on asunto-osakeyhtiö?
- Konserni: Mitä konsernilla tarkoitetaan?
- Osakepääoman korottaminen: Osakkeiden merkintäetuoikeus
- Osakeyhtiö: Osake, osakekirja ja osakasluettelo
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön fuusio, sulautuminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön hallituksen jäsenen vastuu
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön hallituksen jäsenen eroaminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön hallitus ja johto
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön jakautuminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön konkurssi
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön lähipiiri
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön osakepääoma
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön osakepääoman korottaminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön perustaminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön selvitystila ja purkaminen
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilinpäätösasiakirjat
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilintarkastaja
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilintarkastajan esteellisyys
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilintarkastajan pakollisuus
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön tilintarkastajan tehtävät
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön varojen käyttö
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön voitonjako
- Osakeyhtiö: Osakeyhtiön yhtiöjärjestys
- Osakeyhtiö: Osakkeenomistajan vastuu veloista
- Osakeyhtiö: Toimitusjohtajan eroaminen
- Osakeyhtiö: Yhtiömuoto
- Osuuskunta: Mitä osuuskunnalla tarkoitetaan?
- Remburssi: Mikä on remburssi?
- Tilintarkastus: Tilintarkastuskertomus
- Tilintarkastus: Tilintarkastuspöytäkirja
- Yhtiöjärjestys: Yhtiöjärjestyksen muuttaminen
- Yhtiökokouksen virheellinen päätös: Moitekanne ja moiteaika
- Yhtiökokous: Yhtiökokouksen päätöksen pätemättömyys
- Yhtiökokous: Yhtiökokouksen virheellinen päätös
- Yhtiökokous: Yhtiökokouksen virheellinen päätös ja moiteoikeus



