Jos osakkeenomistajan osuus julkisen kaupankäynnin kohteena olevan yhtiön osakkeiden äänimäärästä kasvaa yli kahden kolmasosan, osakkeenomistajan on tarjouduttava lunastamaan loputkin yhtiön liikkeeseen laskemista osakkeista ja niihin osakeyhtiölain mukaan oikeuttavista arvopapereista.

Osakkeenomistajan äänisosuuteen luetaan osakkeenomistajan ja sen määräysvallassa olevien yhteisöjen ja säätiöiden sekä näiden eläkesäätiöiden ja eläkekassojen omistamat osakkeet. Osakkeenomistajan ja luonnollisten henkilöiden tai yhteisöjen omistamat osakkeet voidaan laskea yhteen osakkeenomistajan ääniosuutta laskettaessa, jos omistusten yksituumaisena tarkoituksena on yhdessä saavuttaa määräävä valta yhtiössä.

Pankkitarkastusvirasto ratkaisee epäselvissä tapauksissa sen, kuka on yhtiön osakkeiden lunastusvelvollinen. Osakkeenomistajan on julkistettava lunastustilanteen syntyminen välittömästi ja annettava tieto samalla myös kohdeyhtiölle ja asianomaiselle julkisen kaupankäynnin järjestäjälle.

Lunastusvelvollisuudesta voi saada määräaikaisen vapautuksen pankkitarkastusvirastolta. Vapautus myönnetään, jos siihen on erityistä syytä ja omistus on tarkoitettu väliaikaiseksi eikä tarkoituksena ole määräävän vallan käyttö yhtiössä.

Nopeaa apua lakiasioihin.