Demokraattisen Suomen valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansalaisella on oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan kehittämiseen poliittisen järjestelmän kautta. Ilman lain määräystä ei julkista valtaa voida kuitenkaan käyttää. Julkisessa toiminnassa on muutoinkin noudatettava tarkasti lakia.

Vallankäyttö voidaan vakiintuneesti jakaa kolmeen osaan. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta. Se päättää myös valtiontaloudellisten resurssien käytöstä ja valtionbudjetista. Täytäntöönpanovaltaa käyttävät tasavallan presidentti sekä hallitus. Hallituksen jäsenten täytyy aina nauttia eduskunnan luottamusta. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuimet lajitellaan eri oikeusasteisiin. Ylimpinä tuomioistuimina ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Nopeaa apua lakiasioihin.