Jokamiehenoikeuksien nojalla on jokaisella oikeus onkia, pilkkiä tai harjoittaa viehekalastusta yhdellä vavalla, kelalla ja vieheellä.

Jokamiehenoikeuksista onginta ja pilkintä ovat maksuttomia yleiskalastusoikeuksia. Niiden käyttöön ei tarvita lupaa. Onkiminen ja pilkkiminen on kuitenkin kiellettyjä lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa sekä vesialueilla, joissa kalastus on muun säädöksen tai määräyksen nojalla kiellettyä. Esimerkiksi yksityinen henkilö voi kieltää muita kalastamasta hänen ns. istutusaltaastaan sinne istutettua kalaa.

Kaikesta muusta jokamiehenoikeuksiin perustuvasta kalastuksesta tulee maksaa vuosittain valtion kalastonhoitomaksu (vuonna 2021 45e/vuosi). Viehekalastuksessa tulee suorittaa lisäksi viehekalastusmaksu. Maksuvelvollisuus koskee 18-64 vuotiaita henkilöitä.

Muutoin kalastukseen tarvitaan vesialueen omistajan lupa, sillä vesialueen omistajalla on oikeus määrätä kalastuksesta. Näin ollen esimerkiksi verkko- ja katiskakalastukseen tarvitaan aina vesialueen omistajan lupa.

Kalastusta on rajoitettu ajallisilla ja alueellisilla kalastusrajoituksilla sekä esimerkiksi pyydettävien kalojen alamitoilla.


Lue lisää yleiskalastusoikeudesta.

Lähde §: kalastuslaki



Suomen Juristit Oy
05.02.2015
(Päivitetty 08.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.