Lähtökohtaisesti ratsastaminen on sallittua luonnontilaisilla tai siihen verrattavilla alueilla, jos siitä ei aiheudu vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa. Ratsastus toisen mailla on siis sallittua jokamiehenoikeuksien nojalla, jolloin ei yleensä tarvita maanomistajan lupaa.

Ratsastajan on kuitenkin huomioitava haitattomuusvaatimus: maanomistajalle ei saa aiheutua vähäistä suurempaa haittaa siitä, että hänen maillaan ratsastetaan. Esimerkiksi maanomistajan viljelyksiä ja istutuksia ei saa tuhota ratsastamalla niiden yli. Jos ratsastamisesta aiheutuu haittaa maanomistajalle tai luonnolle, tarvitaan maanomistajan lupa. Etukäteen ratsastamista ei kuitenkaan voida kieltää, sillä haittaa on aina arvioitava tapauskohtaisesti eli olosuhteiden mukaisesti.

Ratsastaminen on järjestyslain nojalla kielletty erityiseen käyttöön tarkoitetuilla alueilla. Esimerkiksi kuntopolulla, hiihtoladulla ja urheilukentällä ei näin ollen saa ratsastaa.

hevosajoneuvot

Jokamiehenoikeudet eivät koske hevosajoneuvoja. Hevosajoneuvoilla ei saa liikkua toisen mailla tai yksityisellä tiellä ilman maanomistajan tai tiekunnan osakkaiden lupaa. Hevosajoneuvoiksi kutsutaan hevosen ja rattaiden muodostamaa yhdistelmää. Esimerkiksi ravihevonen kärryineen tai rekeä vetävä hevonen luokitellaan ajoneuvoliikenteeksi. Ajoneuvoliikenteeseen tarvitaan aina maan- ja tienomistajien lupa.

Tiekunta voi suoraan yksityistielain nojalla tarvittaessa kieltää tien käytön ulkopuolisilta hevosajoneuvoilta. Jos ratsastaja, ratsutalli tai raviurheilun harjoittaja on kuitenkin itse yksityistien osakas, osakkuus yleensä oikeuttaa ratsastamaan tai ajamaan hevosella yksityistiellä, ellei tätä oikeutta ole tiekunnan säännöissä rajoitettu.

Hevosajoneuvon käyttöön sovelletaan osittain samoja liikennesääntöjä kuin esimerkiksi autoihin tai muihin moottoriajoneuvoihin.

kaupallinen ratsastustoiminta

Myös järjestettyihin ratsastusretkiin tarvitaan yleensä tienomistajien lupa. Toistuvasta ratsastustoiminnasta aiheutuu nimittäin yleensä haittaa tienomistajille, sillä se kuluttaa tienpintaa ja näin nostaa selvästi tienpidon kustannuksia. Tienpidon kustannuksilla tarkoitetaan esimerkiksi tien lanausta, aurausta tai hiekoitusta. Yksityistien käyttöön tarvitaan siis tienomistajien lupa ja tien käytöstä voidaan lisäksi periä käyttömaksu.


Lue lisää toisen mailla liikkumisesta.

Lähde §: järjestyslakiyksityistielaki


Suomen Juristit Oy
05.02.2015
(Päivitetty 08.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.