Jokamiehenoikeuksiin kuuluu oikeus käyttää vesistöjä virkistykseen. Esimerkiksi veneily ja uiminen on sallittua toisen vesistössä. Vesialueen käytöstä ei kuitenkaan saa aiheutua vesialueen omistajalle tai haltijalle vähäistä suurempaa haittaa. Vesillä liikkuja saa nousta maihin “luonnonsatamaan” ja käyttää ranta-aluetta siellä missä liikkuminenkin on sallittua jokamiehenoikeuksien nojalla. Maanomistaja ei saa pystyttää maihinnousua kieltäviä kylttejä. Piha-alueille tai luonnonsuojelualueille ei kuitenkaan saa rantautua.

Jokamiehenoikeuksien nojalla vesistössä on sallittua:

  • kulkea ja uida,
  • ankkuroida tilapäisesti,
  • uittaa puutavaraa, sekä
  • ottaa vettä henkilökohtaista käyttöä varten.

oikeudet jäällä

Jäätynyt vesistö on poikkeuksellinen alue jokamiehenoikeuksien kannalta. Jäätyneellä vesialueella saa ilman maanomistajan suostumusta:

  • leiriytyä telttailen tai asuntovaunulla,
  • tehdä avotulen,
  • ajaa moottoriajoneuvoilla sekä
  • hiihtää, liikkua jalan tai hevosella.

Jääalueilla kulkevien on huomioitava vesistön äärellä olevat rakennukset. Ne nauttivat pihapiirin suojaa, joka ulottuu myös rannan edustan vesialueelle. Jääalueilla liikkuva ei saa aiheuttaa häiriötä rannalla asuville.


Lue lisää kalastuksesta.

Lähde §: vesilaki


Suomen Juristit Oy
05.02.2015
(Päivitetty 08.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.