Irtaimen omaisuuden lahjoittaminen on oikeustoimi, jolla lahjanantaja siirtää vapaaehtoisesti varallisuuttaan lahjansaajalle. Luovutus on yleensä kokonaan vastikkeeton, eli saaja saa lahjan ilmaiseksi. Joskus lahjanantaja voi periä saajalta ns. nimellisen hinnan. Tällöin luovutus on kuitenkin lahja, koska summa on niin pieni lahjan arvoon nähden. Lahjaksi katsotaan mm. raha, tavara, osakekirja ja juokseva velkakirja. Myös velan anteeksi antaminen on lahja.

Miten lahjoitus tapahtuu?

Oikeudellisesti pätevä lahjoitus tapahtuu siten, että lahjanantaja ilmoittaa lahjoittavansa omaisuuttaan ja lahjansaaja ilmoittaa ottavansa lahjan vastaan. Yleensä ilmoitukset voidaan tehdä suullisesti, mutta eräissä tapauksissa vaaditaan kirjallinen muoto. Esimerkiksi kun lahjoitetaan auto omistusoikeuden siirtyminen on tehtävä aina kirjallisesti. Muissakin tapauksissa, varsinkin jos lahjoitus on suurehko, se kannattaa tehdä asiakirjan muodossa. Jotta pätevä lahjoitus olisi tapahtunut, edellytetään, että omaisuus siirtyy saajan hallintaan.

Kukaan ei voi lahjoittaa sellaista omaisuutta, joka ei kuulu hänelle. Lahjanantajan on siis oltava lahjoitettavan omaisuuden oikea omistaja. Tästä ei voida poiketa edes sellaisessa tapauksessa, että lahjanantaja kuvitteli omistavansa lahjoitetun esineen. Esimerkiksi lapsen edunvalvoja ei voi luovuttaa alaikäisen lapsen omaisuutta. Myöskään aviopuoliso ei saa luovuttaa toisen puolison omaisuutta tai edes heidän yhteistä omaisuuttaan. Jos lahjoituksen jälkeen ilmenee, että antaja ei ollutkaan omistaja, lahjansaajan on palautettava esine sen oikealle omistajalle. Esimerkiksi lapsen edunvalvoja ei voi luovuttaa alaikäisen lapsen omaisuutta.

Lahjoitukset tehdään usein läheisten ihmisten kesken ja lahjoittamistilannetta leimaa molemminpuolinen luottamus. Siitä huolimatta lahjoitustilanteisiin saattaa liittyä pakottamista tai taivuttelua. Jos jälkeenpäin ilmenee, että lahjanantaja ei olekaan vapaaehtoisesti luovuttanut omaisuuttaan, lahja voidaan julistaa pätemättömäksi. Lahjan julistaminen pätemättömäksi on itse asiassa tavallisempaa kuin kaupan pätemättömäksi julistaminen. Se johtuu siitä, että säännöllisessä vuorovaikutuksessa olevat ihmiset ovat alttiimpia taivuttelulle ja houkuttelulle kuin satunnaisesti toisiaan tapaavat. Tällöin lahjoituspäätös saattaa syntyä taivuttelun johdosta eikä vapaaehtoisesti.

Nopeaa apua lakiasioihin.