Mitä jos minulle määrätätään perintövero, vaikka en aio ottaa perintöä vastaan?

Perintöoikeuden menetys passiivisuuden perusteella edellyttää oikeuteensa vetoamatta jättävältä täydellistä passiivisuutta perinnön jakautumisesta ja perinnönsaajista. Tällöin ei myöskään perintöverovelkasuhdetta synny. Jos perimysasemassa oleva tavalla tai toisella määrää perinnöstä, perintöverovelvollisuus syntyy.

Passiivisuuteen perustuvaa saannon vanhentumista ei käytännössä voida ottaa huomioon säännönmukaisessa perintöverotuksessa. Perintöverotus toimitetaan perukirjan perusteella ja jos kuolinpesän osakkaaksi on merkitty perillinen eikä perinnöstä luopumisilmoitusta ole, perintövero automaattisesti määrätään. Oletus verotuksessa toki on, ettei perinnöstä ole luovuttu. Mikäli perillinen ei kuitenkaan perintöön ole ryhtynyt eikä aio ryhtyä, voi veron maksamisen välttää pyytämällä verotuksen oikaisua.

Periaatteessa on mahdollista, että perillinen ilmoittaisi verottajalle pysyttelevänsä täysin passiivisena perinnön suhteen. Tällöin ollaan kuitenkin käytännössä perinnöstä luopumistilanteessa, joka lain mukaan on tehtävä kirjallisesti. Verottaja vaatineekin kirjallisen luopumisilmoituksen, ennen kuin määrää luopujan osuudesta veron hänen sijaansa tuleville perillisille.

Nopeaa apua lakiasioihin.