Perittävän alle 21-vuotias lapsi voi hänen perintöosansa lisäksi kuolinpesän säästöstä kertakaikkisena avustuksena päältäpäin saada avustusta koulutusta ja kasvatusta varten, mikäli se harkitaan kohtuulliseksi.

Voiko lapsi saada avustusta kuolinpesästä?

Avustus on suoritettava jäämistöstä ennen perintöä ja testamenttia. Testamentti on tehoton siltä osin kuin se loukkaa oikeutta saada avustusta. Avustusta on vaadittava viimeistään perinnönjaossa. Koulutus- ja kasvatusavustuksen antamisella ei kuitenkaan saa vähentää muun perillisen perintöosaa, jos tämä sairauden tai vastaavan syyn vuoksi on kykenemätön itseään elättämään ja perintö on tarpeen hänen kohtuullista toimeentuloaan tai elatusvelvollisuuden täyttämistä varten.

Jos perittävän lapsi sairauden tai muun vastaavan syyn takia on kykenemätön itseään elättämään, on hänellä oikeus testamentilla toiselle annetun omaisuuden arvoon saakka saada testamentin saajalta avustusta, mikäli se on tarpeen lapsen kohtuullista toimeentuloa varten. Sama koskee testamenttiin rinnastuvaa lahjaa ja lahjan saajaa, jos perittävä on eläessään lahjoittanut omaisuuttaan. Jos testamentti on tehty lakiosaan oikeutetun perillisen hyväksi, on tämä velvollinen suorittamaan avustusta vain siltä osin kuin testamentilla saatu omaisuus ylittää hänen perintöosansa.

Kenelle vaatimus avustuksesta kohdistetaan?

Vaatimus avustuksen maksamisesta on kohdistettava testamentin tai lahjan saajaan. Testamentin saajalle avustusvaatimus on esitettävä vuoden kuluessa testamentin tiedoksi antamisesta tai vuoden kuluessa perunkirjoituksesta, mikäli testamenttia ei avustukseen oikeutetulle ole annettava tiedoksi. Lahjan saajalle avustusvaatimus on esitettävä vuoden kuluessa siitä kun avustukseen oikeutettu sai tiedon lahjoituksesta ja perittävän kuolemasta, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa perittävän kuolemasta.

Avustus ei saa loukata eloonjääneen puolison oikeutta hallita puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä asuntoa ja asuntoirtaimistoa. Avustuksen antamisella ei myöskään saa loukata perillisen oikeutta lakiosaan, jolleivat painavat syyt sitä vaadi. Perittävän kuollessa täyttämättä oleva lahjanlupaus on jätettävä täyttämättä siltä osin kuin se loukkaa perillisen oikeutta avustukseen.

Lähde §: perintökaari

 

Ella Suitiala

Artikkelin kirjoittaja:

Ella Suitiala
Lakimies, OTM
Suomen Juristit Oy
23.03.2021

Nopeaa apua lakiasioihin.