Todistus kalastonhoitomaksun suorittamisesta tai muusta kalastusluvasta on oltava mukana kalastettaessa. Todistus on vaadittaessa näytettävä kalastuksenvalvojalle. Kalastuksenvalvojina toimivat poliisi ja kalastusviranomainen. Suomen merialueilla myös rajavartioviranomainen valvoo, että kalastusta koskevia määräyksiä ja säännöksiä noudatetaan. Jos kalastuksenvalvojana toimii joku muu kuin edellä mainittu viranomainen, tulee hänellä olla valvojan merkki.

Jos kalastaja toimii kalastuslain vastaisesti, on vesialueen omistajalla tai muulla kalastuksenvalvojalla oikeus ottaa luvattomasti saatu saalis ja siinä käytetyt välineet haltuunsa. Myös kalastuksessa käytetty kulkuväline voidaan ottaa pois. Haltuun otettujen välineiden säilyttämisestä ja lunastuksesta säädetään kalastuslaissa. Luvattomasti saatu saalis kuuluu aina vesialueen omistajalle.

kalastusrikkomus

Jos joku harjoittaa kalastusta luvattomasti toisen kalavedessä tai muuten loukkaa toiselle kuuluvaa kalastusoikeutta, on hänet tuomittava rikoslain mukaisesti luvattomasta pyynnistä sakkoon. Jos kalastaja ei ole suorittanut kalastonhoitomaksua, hänet on tuomittava kalastusrikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään 6 kuukaudeksi. Kalastusrikkomuksesta tuomitaan myös silloin, kun muulla tavalla toimitaan kalastuslain vastaisesti. Jos toiminta huomattavan laajaa, tuomitaan kalastusrikoksesta sakkoon tai enintään 2 vuodeksi vankeuteen.


Lue lisää kalastusrikkomuksesta.

Lähde §: kalastuslaki


Suomen Juristit Oy
05.02.2015
(Päivitetty 14.12.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.