Kenen hyväksi testamentin voi tehdä?

Testamentin voi tehdä kenen tahansa luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön hyväksi. Testamentin tekijän ei tarvitse edes tuntea testamentin saajaa. Riittää kun testamentin saaja on yksilöity siten, ettei epäselvyyttä testamentin saajasta ole. Testamentin voi tehdä vaikkapa jonkin yhdistyksen tai muun yhteisön hyväksi. Testamentilla voidaan myös määrätä perustettavaksi testamentin tekijän nimeä kantava säätiö haluttua tarkoitusta varten. Tällöin on yleensä syytä määrätä myös testamentin toimeenpanija.

Testamentti voidaan tehdä myös ulkomaalaisen hyväksi ja ulkomaalaisella henkilöllä on pääsääntöisesti oikeus periä testamentin nojalla omaisuutta Suomessa. Tiettyjen valtioiden kansalaisille on voitu asettaa vastaavia perimysoikeuden rajoituksia kuin suomalaisilla on kyseisen valtion lakien mukaan.

Testamentti on tehoton muun kuin testamentin tekijän kuolinhetkellä elävän taikka sitä ennen siitetyn ja sittemmin elävänä syntyvän hyväksi. Testamentti voidaan kuitenkin tehdä testamentin tekijän kuolinhetkellä elossa olevan henkilön vastaisuudessa syntyvien lasten hyväksi siten, että nämä täysin omistusoikeuksin saavat omaisuuden viimeistään ensisaajan kuollessa tai sen oikeuden lakatessa, mikä muulla henkilöllä saattaa olla omaisuuteen.

Testamentilla perittävä voi muokata lakimääräistä perimysjärjestelmää. Jos perittävältä ei jää lapsia, voi hän testamentata koko omaisuutensa jopa täysin tuntemattomille ja vieraille ihmisille. Yleensä näin ei vain tapahdu. Testamentti erityisjälkisäädöstä lukuunottamatta täytetään perinnönjaossa, jossa jako suoritetaan testamentin määräysten mukaisesti.

Nopeaa apua lakiasioihin.