Käsitelläänkö vangitsemisasiaa uudelleen ennen oikeudenkäyntiä?

Vangitulla on oikeus saada vangitsemisasiansa uudelleen käsiteltäväksi aina tuomion antamiseen asti. Syytteen käsittelevän tuomioistuimen on järjestettävä uusi käsittely viipymättä ja viimeistään neljän vuorokauden kuluttua pyynnön esittämisestä. Vangitsemista ei kuitenkaan käsitellä uudelleen ennen kuin kaksi viikkoa on kulunut edellisestä käsittelystä, ellei uutta merkityksellistä seikkaa ole rikostutkinnassa tullut ilmi.

Jos uudessa vangitsemisasian käsittelyssä todetaan, ettei edellytyksiä vangittuna pitämiseen enää ole, tuomioistuimen on määrättävä vangittu vapaaksi. Jos syytettä ei ole nostettu sille asetetussa määräajassa eikä lisäaikaa syytteen nostamiselle ole vahvistettu, on vangittu niin ikään heti vapautettava.

Nopeaa apua lakiasioihin.