Rangaistusvastuun edellytyksenä on tekijän tahallisuus tai tuottamus, nk. syyksiluettavuus. Lähtökohtaisesti teko on vain rangaistava ainoastaan tahallisena. Tekijän katsotaan aiheuttaneen teon seurauksen tahallaan, mikäli hän joko on tarkoittanut aiheuttaa kyseisen seurauksen, taikka on pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus katsotaan aiheutetuksi tahallaan myös silloin, mikäli tekijä on pitänyt tätä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä. Tekijän katsotaan aiheuttaneen teon seurauksen tuottamuksella, mikäli tekijän menettely on huolimatonta ja hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan.

Mikäli tapahtunut perustuu enemmin tapaturmaan kuin tuottamukseen perustuvasta, ei kyseisestä teosta rangaista.

Nopeaa apua lakiasioihin.