Liikennevahingon sattuessa on useimmiten viisainta kutsua paikalle puolueeton tilanteen ylöskirjaaja, poliisi. Syyllisyyskysymykset voidaan ratkaista tienpäällä, jos asianosaiset ovat asiasta yksimieliset. Liikenneonnettomuuteen osallisen tienkäyttäjän on toisen osallisen tai onnettomuudessa vahinkoa kärsineen vaatimuksesta ilmoitettava nimensä ja osoitteensa sekä annettava tietoja tapahtumasta.

Henkilövahingon korvattavuus 

Liikennevahinkoon syyllisen ajoneuvon liikennevakuutus yleensä korvaa vastapuolen vahingot, ja myös omat henkilövahingot. Itselle aiheutettu henkilövahinko voi kuitenkin jäädä vaille korvausta liikennevakuutuksesta, jos liikennevahinkoon joutunut on kuljettanut ajoneuvoa törkeän rattijuopumuksen tunnusmerkistön täyttävässä humalatilassa. Korvausta suoritetaan tällöin vain erityisestä syystä. Sama rajoitus koskee myös rattijuopon kyydissä ollutta matkustajaa, jos hän tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää kuljettajan olevan humalassa. Liikennevakuutus on pakollinen jokaiselle tieliikenteessä käytettävälle moottoriajoneuvolle.

Jos vahinkoon on syyllinen vaikkapa liikennevakuutuksesta vapaa jalankulkija, on korvausta vaadittava suoraan tältä. Jos vapaaehtoista korvausta ei heru tai syyllisyys on epäselvä, saattaa edessä olla oikeudenkäynti. Poliisiin on hyvä ottaa yhteys ja suorittaa mahdollinen esitutkinta. Korvauskysymykset on näet helppo käsitellä liikennerikosjutun yhteydessä. Suoritettu esitutkinta sujuvoittaa oikeuskäsittelyä.

Vahingonkorvauksen vaatiminen

Vahinkoa kärsineen on vaadittava korvausta vahingostaan vahingonaiheuttajan liikennevakuutuksen perusteella tämän vakuutusyhtiöltä. Tämä tapahtuu joko sähköisesti tehtävällä vahinkotapahtumailmoituksella taikka kirjallisen vahinkoilmoituksen avulla. Jos vastapuoli myöntää syyllisyytensä, ei korvauksen saanti tuota yleensä ongelmia. Poliisin käynti tapahtumapaikalla on siksi järkevää, että näin voi varautua myöhempiä syyllisyysväitteitä varten. Mahdollisessa oikeudenkäynnissä poliisin sana ja ylöskirjatut tapahtumapaikkatiedot painavat.

Oikeusjärjestyksessä yleisenä vallitseva sopimusvapauden periaate ei liikennevahinkotapauksissakaan estä asianosaisia vapaamuotoisesti sopimasta korvauksista. Liikennevakuutusta ei varsinkaan pikkukorvausten kysymyksessä ollen välttämättä haluta aina käyttää, koska kertyneet bonukset eli vakuutusmaksujen alennukset vähenevät ja vakuutusmaksu näin nousee. Omavastuuosuutta pakollisesta liikennevakuutuksessa ei sen sijaan ole.

Lue lisää liikennevakuutuksesta.

Lähde §: liikennevakuutuslaki

Nopeaa apua lakiasioihin.