Mikäli syyttäjä päättää syyttää yhdyskuntapalvelua suorittavaa henkilöä sellaisesta rikoksesta, josta voi syyttäjän arvion mukaan olla seuraamuksena vankeutta, voi syyttäjä yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon kieltämiseksi ilmoittaa asiasta kriminaalihuoltolaitokselle. Kriminaalihuoltolaitoksen on tämän ilmoituksen saatuaan kiellettävä palvelun aloittaminen tai jo aloitetun jatkaminen.

Tuomitessaan aiemmin yhdyskuntapalveluun tuomitun henkilön tästä yhdyskuntapalvelusta erilliseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen voi tuomioistuin niin ikään samalla kieltää aloittamasta tai jatkamasta yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanoa. Kieltäessään aiemmin tuomitun yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon on tuomioistuimen lisäksi määrättävä, että jäljellä oleva osa yhdyskuntapalvelusta on suoritettava vankeutena.

Mikäli vailla lainvoimaa täytäntöön pantavana ollut yhdyskuntapalvelutuomio muuttuu muutoksenhaun johdosta ehdottomaksi vankeudeksi, on rikosseuraamusviraston vähennettävä täytäntöön pantavasta vankeusrangaistuksesta se määrä, joka vastaa tästä rangaistuksesta yhdyskuntapalveluna täytäntöön pantua osaa. Vastaava vähennys tulee tehdä silloin, kun tuomioistuin on kieltänyt yhdyskuntapalvelun täytäntöönpanon, mutta ei ole määrännyt vankeutena täytäntöön pantavaksi jäävän rangaistuksen osan pituutta, taikka kun osa yhteisestä vankeusrangaistuksesta on suoritettu yhdyskuntapalveluna.

Rikosseuraamusviraston tulee vähentää yhteisestä yhdyskuntapalvelurangaistuksesta yhdyskuntapalveluna aikaisemmin suoritettu osa, sekä se määrä, joka vastaa siitä vankeutena suoritettua osaa.

Vähennystä laskettaessa käytetään tuomitulle edullisinta laskentatapaa.

Nopeaa apua lakiasioihin.