Mikäli henkilö oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin, katsotaan hänen syyllistyvän pakottamiseen.

Pakottaminen tapahtuu joko väkivallalla tai uhkauksella. Väkivallan ei tarvitse olla sellaista väkivaltaa, joka voi tulla rangaistavaksi pahoinpitelynä. Väkivallalla tai uhkauksella pakottaminen voi olla esimerkiksi esineiden välityksellä tapahtuvaa uhkailua, tavaroiden rikkomista tai kunnianloukkauksella uhkaamista.

Myös muihin rikoksiin voi sisältyä pakottamista. Pakottaminen on toissijainen säännös, jota sovelletaan vain, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Pakottamista ei sovelleta esimerkiksi silloin, kun teko täyttää kiristyksen tai ryöstön tunnusmerkistön.

Pakottamisesta tuomitaan sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä pakottamisesta, ellei asianomistaja ilmoita sitä syytteeseen pantavaksi tai ellei laittoman uhkauksen tai pakottamisen tekemiseen ole käytetty hengenvaarallista välinettä taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista.


Lue lisää laittomasta uhkauksesta.

Lähde §: rikoslaki


Suomen Juristit Oy
20.2.2015
(Päivitetty 13.12.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.