Mikä on tekijänoikeuden kohde ja sisältö?

Tekijänoikeuden kohteena voi olla mikä tahansa kirjallinen tai taiteellinen teos. Edellytyksenä tekijänoikeussuojan saamiselle on, että teos ylittää niin sanotun teoskynnyksen. Jotta teosta suojataan, tulee sen olla tekijänsä luovan työn itsenäinen ja omaperäinen tulos. Teoksen käyttötarkoituksella tai taiteellisella tasolla ei ole suojan saamisen kannalta merkitystä. Myöskään sillä ei ole merkitystä, millä tekniikalla tai materiaalilla teos on toteutettu. Suojattuja teoksia voivat olla esimerkiksi kirjat, lehdet, maalaukset, valokuvat, elokuvat, sävellykset, sanoitukset, näytelmät, kartat ja tietokoneohjelmat.

Tekijänoikeus tuottaa tekijälle sekä taloudellisia että moraalisia oikeuksia. Taloudellisiin oikeuksiin kuuluu tekijän yksinomainen oikeus määrätä teoksensa kappaleiden valmistamisesta ja teoksen saattamisesta yleisön saataviin. Teoksen kappaleiden valmistamisena pidetään tallentamista ja kopioimista millä tahansa teknisellä menetelmällä. Teoksen saattamista yleisön saataviin ovat julkinen esittäminen ja teoksen kappaleiden levittäminen yleisölle esimerkiksi myymällä, vuokraamalla tai lainaamalla. Teosten julkiseen esittämiseen sisältyvät elävät esitykset, radio- ja televisiolähetykset sekä musiikin esittäminen äänitteiltä.

Tekijän moraaliset oikeudet aiheuttavat sen, että teosta käytettäessä tekijän nimi on ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Teosta ei myöskään saa muuttaa tai saattaa yleisön saataviin siten, että tämä loukkaa tekijän omalaatuisuutta tai kirjallista tai taiteellista arvoa. Tekijänoikeus suojaa teoksen ulkomuotoa ja ilmaisutapaa. Sen sijaan teoksen sisältö ei kuulu suojan piiriin, vaan se ovat vapaasti jokaisen käytettävissä.

Nopeaa apua lakiasioihin.