Suomen oikeudenkäynnissä noudatetaan kuulemisperiaatetta. Kuulemisperiaate tarkoittaa, että asianosaisille on varattava tilaisuus tulla asiassa kuulluksi, ja heillä on oikeus saada tietoa asian käsittelystä. Kuulemisperiaate on toiselta nimitykseltään kontradiktorinen periaate. Sen mukaisesti asianosaisilla on oikeus ajaa omaa asiaansa.

Kuulemisperiaatteen toteutuminen oikeudenkäynnissä on turvattu laissa. Tuomioistuimen on varattava asianosaiselle tilaisuus lausua asian ratkaisemiseen vaikuttavista seikoista. Asianosaisella on oltava tilaisuus esittää vaatimuksia, sekä lausua myös toisten osapuolten esittämistä seikoista. Usein riittää nimenomaan vain tilaisuuden varaaminen, ja on asianosaisen oma valinta, käyttääkö hän tätä mahdollisuutta. Tällaisessa tilanteessa ei siis tapahdu menettelyvirhettä, vaikka asianosainen ei antaisikaan lausumaa.

Kuulemisperiaate on turvattu kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa sekä Suomen perustuslaissa.


Lue lisää kuulemisperiaatteesta.

Lähde §: oikeudenkäymiskaari


Suomen Juristit Oy
29.5.2015
(Päivitetty 26.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.