Hallintopäätöksen mitättömyys tarkoittaa, että virheellisyydestä johtuva pätemättömyys toteutuu, vaikkeivat muutoksenhakuun oikeutetut käytä oikeuttaan hakea muutosta. Mitättömyys vaikuttaa siten automaattisesti, ilman kenenkään reaktiota tai toimenpidettä. Mitättömyys edellyttää siis pätemättömyyttä. Pätemättömyys tarkoittaa, päätöksen oikeudellista vaikutuksettomuutta, kun jokin päätöksen edellytyksistä puuttuu. Virheellisyys pätevän päätöksen edellytyksissä toisin sanoen aiheuttaa pätemättömyyden, mutta ei mitättömyyttä. Pätemättömyyden edellytyksenä on, että päätöksen tekee toimivaltainen viranomainen toimivaltansa rajoissa, lainmukaista menettelyä noudattaen ja paikkansapitävän informaation perusteella.

Mistä hallintopäätöksen mitättömyys johtuu?

Hallintopäätöksen mitättömyys voi aiheutua painavista ja olennaisita virheellisyyksistä. Mitättömyys voi siis tulla kysymykseen kun kysymys toimivallan puuttumisesta on painava ja olennainen. Samoin päätös voi olla mitätön, jos menettelytapojen laiminlyönti on ollut painavaa ja olennaista. Hallintopäätöksen mitättömyyttä on käsitelty tapauksessa KHO 2006:27.

Jos päätöksentekoon on sovellettava hallintolain säännöksiä, on tällainen olennainen virhe ainakin kuulemisen laiminlyönti kokonaan. Painava virhe lienee myös esim. päätöksen tiedoksiannon laiminlyönti.


Lähde §: hallintolaki


Suomen Juristit Oy
15.12.2016
(Päivitetty 19.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.