Kunnanhallituksen tehtävät on määritelty monessa paikassa. Kuntalaissa säädettyjen tehtävien lisäksi kunnanhallitus johtaa, valvoo ja arvioi kunnan hallintoa sekä vastaa kunnallistaloudellisten ja muiden yleisten toimintaedellytysten säilymisesta huolehtimalla talouden suunnittelusta.

Valtuustolle kuuluu viimekätinen budjettivalta, kun taas hallituksen tehtävänä on paljon käytännön toimia. Tällaisia voi olla esim. laskentatoimen ja rahaliikenteen järjestäminen. Yleisesti ottaen kunnanhallitus valmistelee päätöksiä, joista valtuusto päättää

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Kunnanhallituksen tehtävät – mm. oikaisuvaatimusten käsittelyä

Kunnanhallituksen tehtäväpiiriin kuuluu myös laillisuuden valvontaa. Kunnanhallitus valvoo toiminnassaan kunnan etua sekä edustaa kuntaa ja käyttää kunnan puhevaltaa. Kunnanhallitus voi esimerkiksi solmia kunnan puolesta sopimuksia. Kunnanhallitus voi lisäksi antaa yleisohjeita, jotka koskevat kunnan hallintoa. Hallitus käsittelee oikaisuvaatimukset myös asioissa, joissa se on käyttänyt otto-oikeuttaan. Oikaisuvaatimuksen johdosta annetuista päätöksistä voidaan tehdä kunnallisvalitus hallinto-oikeuteen.

Kunnanhallitus ei voi ottaa lainaa, vaan lainapäätökset tekee yleensä valtuusto.

 

kuntalaki

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/

Nopeaa apua lakiasioihin.