Asianosaisselvittely

Jos velalliselta on ulosmitattu omaisuutta ja omaisuuteen kuuluu huutokaupattava kiinteistö, tulee ennen huutokauppaa toimittaa asianosaisselvittely.

Asianosaisselvittelyssä ulosottomiehen tulee selvittää lainhuuto-ja kiinnitysrekisteristä kiinteistöön kohdistuvat panttioikeudet ja erityiset oikeudet sekä hallinnan perusteella huomioon otettavat kirjaamattomat erityiset oikeudet. Jos kiinteistöön kohdistuu ehdolliseen luovutukseen perustuva myyjän kauppahintasaatava, tällainen tulee myös selvittää. Lisäksi tulee selvittää myynnissä pysytettävä ehto, jos omaisuus myydään ehto säilyttäen. Ulosottomies selvittää siis kiinteistöön kohdistuvia oikeuksia, rasitteita ja saatavia. Ulosottokaaressa tätä kutsutaan termillä ”vaateiden selvittäminen”.

Asianosaiskeskustelu osana asianosaisselvittelyä

Vaateiden selvittämisen lisäksi asianosaisselvittelyyn kuuluu asianosaiskeskustelu. Asianosaiskeskustelu tulee järjestää viimeistään kaksi viikkoa ennen kiinteistön huutokauppaa. Asianosaiskeskusteluun kutsutaan velallinen, hakija ja yhteisomistajat sekä kaikki tunnetut velkojat ja erityisen oikeuden haltijat, joilla on panttioikeus tai muu asianosaisluetteloon merkittävä oikeus (asianosaiskeskustelun asianosaiset).

Kutsusta, joka on lähetettävä viimeistään neljä viikkoa ennen keskustelua, tulee ilmetä tarpeelliset asianhallintatiedot, keskeiset tiedot asianosaiskeskustelusta sekä kuulutuksesta ja kehotus oikeuden haltijoille ilmoittaa asianosaiskeskustelussa tai kirjallisesti sitä ennen saatavansa tai muu oikeutensa. Tällaista saatavan tai muun oikeuden ilmoittamista kutsutaan valvonnaksi. Kutsussa kehotetaan asianosaisia esittämään velkakirja tai muu saamistodiste sekä panttikirja tai muu mahdollisesti oikeuden perusteena oleva asiakirja. Kutsussa tulee ilmoittaa se, että jollei velkoja valvo kiinnitykseen perustuvaa panttisaatavaansa asianosaiskeskustelussa, häneltä peritään ulosottomaksu ja siitä, ettei huomautuksia tai vaatimuksia valvonnoista, myyntiehdoista tai myyntijärjestyksestä oteta huomioon asianosaiskeskustelun jälkeen.

Ulosottomiehellä on velvollisuus julkaista asianosaiskeskustelusta kuulutus paikkakunnalla yleisesti leviävässä sanomalehdessä viimeistään neljä viikkoa ennen asianosaiskeskustelua. Kuulutus on lisäksi julkaistava virallisessa lehdessä viimeistään neljä viikkoa ennen asianosaiskeskustelua, jollei kaikkia asianosaisluetteloon merkittäviä oikeuksia ole selvitetty tai kutsua ole voitu toimittaa kaikille asianosaiskeskustelun asianosaisille.

Nopeaa apua lakiasioihin.