Asetuksenantovaltuutus on laissa oleva valtuutus siitä, ketkä tai kuka voi antaa laista asetuksia. Asetuksien antaminen edellyttä lakitasoista valtuutta. Mikään toimija ei siis voi itsenäisesti antaa haluamiaan asetuksia.

Asetuksenantovaltuutus – rajoitus

Jos laissa ei ole säädetty asetuksenantovaltuutta ei asetusta voida antaa. Toisaalta asetuksenantovaltaa ei voida edes antaa niissä asioissa, joista on perustuslain mukaan säädettävä lailla. Perustuslain mukaan esim. kaiken julkisen vallan käytön on perustuttava lakiin. Näin ollen julkisen vallan käyttö ja siihen liittyvien toimivaltuuksien sääntely ei voi perustua asetuksiin tai sitä alempiin määräyksiin tai ohjeistoihin.

Sisältö

Tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia tässä perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Jos asetuksen antajasta ei ole erikseen säädetty, asetuksen antaa valtioneuvosto.

Myös muu viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella. Tällaisen valtuutuksen tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu.

Täsmällisyys ja tarkkarajaisuus

Lakiin otettava asetuksenantovaltuus olisikin laadittava niin, että valtuuden sisältö selvästi ilmenee laista ja että se rajataan riittävän tarkasti. Valtuuttavan lain on täytettävä perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaisesti täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimus. Asetuksenantovaltuuden kannalta on tärkeää, että laki on riittävän tarkka ja kattava. Tämä on omiaan rajaamaan asetuksenannon tarvetta ja käyttöä. Selvää on myös se, että se mistä on suoraan laissa säädetty, ei ole mahdollistaa määrätä toisin asetuksella.

Asetuksenantovaltuutuksesta olisi myös yleensä asiallisesti selvittävä se, mistä asetus voidaan antaa.

Esimerkki poliisilaista

Poliisilain mukaan Poliisimiehiä ovat valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävät päällystöön, alipäällystöön ja miehistöön kuuluvat virkamiehet. Asetuksen poliisimiehen tarkemmasta määrittelystä antaa siis valtioneuvosto.

 

Nopeaa apua lakiasioihin.