Luottokortin oikeudeton käyttö voi tapahtua monella tavalla. Ensinnäkin luottoa koskevan sopimuksen tehnyt kuluttaja voi käyttää luottoa yli sovitun. Toisaalta kortti voi joutua anastetuksi ja käytetyksi väärin. Kortin haltija voi myös itse luovuttaa kortin toiselle käytettäväksi. Väärinkäytön muotoja voi olla muitakin.

Kuluttajan vastuu ja huolellisuus

Kuluttaja, joka luottosopimuksen on tehnyt vastaa luottokortin käytöstä. Kuluttaja vastaa myös muun tunnisteen oikeudettomasta käytöstä, jos hän on luovuttanut sen käyttöön oikeudettomalle. Katoamistapauksissa kuluttajalla on vastuu vain, jos katoaminen johtuu huolimattomuudesta.

Katoamisesta tai anastuksesta on ilmoitettava ilman aiheetonta viivytystä. Jos katoamisesta ei ilmoita, on vastuu oikeudettomasta käytöstä kuluttajalla. Vastuuta ei kuitenkaan toisaalta ole, jos luotonantaja ei ole huolheinut, siitä ettämahdollisuus ilmoittamiseen on olemassa. Korttien sulkupalvelut toimivat ympäri vuorokauden. Huolellisuusvelvoitteen täyttymiseksi ja oman vastuunsa poistamiseksi kortin kuoletus on syytä tehdä ilman viivytystä.

Kuluttajan vastuulle on säädetty enimmäismäärä, johon saakka kuluttaja vastaa katoamistapauksissa luottokortin tai tunnisteen oikeudettomasta käytöstä. Vastuun enimmäismäärää ei kuitenkaan sovelleta, jos kuluttaja toimii tahallisesti tai törkeän huolimattomasti. Huolimattomuus voi liittyä esim. pankkitunnusten säilyttämiseen.

Kuluttajan vastuuta rajoittaa myös luottokortin tai tunnisteen hyväksyneen vastuu. Jos myyjä tai palveluksen suorittaja tai se, joka näiden edustajana on ottanut vastaan tunnisteen, ei ole asianmukaisesti varmistunut haltijan oikeudesta käyttää tunnistetta, kuluttaja ei vastaa tunnisteen oikeudettomasta käytöstä. Kuluttaja on kuitenkin vastuussa tunnisteen oikeudettomasta käytöstä, jos hän on tahallaan tehnyt väärän ilmoituksen tai toiminut muuten petollisesti.

Luottokortin oikeudeton käyttö – mahdolliset rikosoikeudelliset rangaistukset

Maksuvälinepetokseen syyllistyy se, joka hyötymistarkoituksessa ilman laillisen haltijan lupaa käyttää maksuvälinettä tai ylittää hänelle uskotun oikeutensa. Maksuvälinepetokseen syyllistyy myös se joka luovuttaa maksuvälineen toiselle saattakseen sen ilman laillista oikeutta käytettäväksi.

Usein luottokortti joutuu vääriin käsiin anastusrikosten seurauksena. Anastusrikokset tulevat lähinnä kysymykseen, kun omaisuutta otetaan toisen hallusta. Yleisimpiä rikosnimikkeitä ovat näpistys, varkaus ja törkeä varkaus.

Löytölompakko on aina löytötavaraa, joka on toimitettava omaisuuden oikealle omistajalle tai poliisille.

Nopeaa apua lakiasioihin.