Huoltajan tehtävät määritellään laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Lapsen huollolla tarkoitetaan lapsen henkilökohtaisten asioiden hoitoa.

Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja toivomusten mukaisesti. Huollon tulee turvata myönteiset ja läheiset ihmissuhteet erityisesti lapsen ja hänen vanhempiensa välillä. Myös muita lapselle tärkeitä ihmissuhteita on vaalittava, kuten suhdetta sisaruksiin tai isovanhempiin. Tällaista yleisesti tärkeää ihmissuhdetta tulee vaalia, vaikka lapsi ei olisi vielä pystynytkään muodostamaan kiinteää suhdetta heihin. Tärkeä ihmissuhde voi kohdistua myös sellaiseen henkilöön, joka on huolehtinut lapsen hoidosta ja kasvatuksesta niin, että hänen ja lapsen välille on muodostunut lapsen ja vanhemman väliseen suhteeseen verrattava suhde. Ihmissuhteiden merkitystä arvioitaessa tulee lapsen näkökanta ottaa huomioon. 

Lapselle tulee turvata hyvä hoito ja kasvatus sekä lapsen ikään ja kehitystasoon nähden tarpeellinen valvonta ja huolenpito. Lapselle on pyrittävä antamaan turvallinen ja virikkeitä antava kasvuympäristö sekä lapsen taipumuksia ja toivomuksia vastaava koulutus. Huoltajan tulisi sekä keskustella lapsen kanssa että ottaa hänen näkemyksensä huomioon lasta koskevia päätöksiä tehdessään, ja näistä päätöksistä tulee kertoa lapselle tämän ikä ja kehitystaso huomioiden. Tällaisia päätöksiä voivat olla esimerkiksi lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva vanhempien välinen sopimus ja tuomioistuimen ratkaisu

Lasta tulee kasvattaa siten, että lapsi saa osakseen ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä. Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Lasta tulee myös suojella muiden aiheuttamalta väkivallalta ja kaltoinkohtelulta, ja myös erimerkiksi huoltajien väliseltä lapseen kohdistumattomalta väkivallalta. Myös henkiseltä väkivallalta tulee lasta suojella. Lapsen itsenäistymistä sekä kasvamista vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.

Lue lisää lasten oikeuksista.

Lähde §: laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta, HE 88/2018vp

Suomen Juristit
27.02.2017
(Päivitetty 24.08.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.