Vangitsemisoikeudenkäynti on tuomioistuimessa järjestettävä tilaisuus, jossa vaaditaan rikoksesta epäiltyä vangitsemisvaatimuksen mukaisesti vangiksi. Vangitsemisvaatimuksen tekijän tai asiaan perehtyneen virkamiehen on oltava läsnä käsittelyssä. Useimmiten vangitsemista vaatii esim. jutun tutkintaa johtava rikoskomisario. Tätä ei kuitenkaan edellytetä vaan myös esim. päätutkijan läsnäolo on joissakin tilanteissa riittävä. Asianomistaja ei ole osallinen esitutkintavaiheen vangitsemiskäsittelyssä, eikä näin ollen ole siinä läsnä.

Vangitsemisoikeudenkäynti – muoto

Pääsääntöisesti vangittavaa on kuultava henkilökohtaisesti vangitsemisvaatimuksesta. Tilaisuutta tulla kuulluksi ei kuitenkaan tarvitse antaa, jos vangittava ei ole Suomessa tai hänen olinpaikkansa ei ole tiedossa tai jos hän tietoisesti välttelee ja karttaa esitutkintaa. Tällainen henkilö voidaan vangita poissaolevana häntä kuulematta. Jos vangittava henkilö ei saavu vangitsemiskäsittelyyn on tämän avustajalle kuitenkin varattava tilaisuus tulla kuulluksi.

Pidätettynä olevalle on varattava tilaisuus käyttää avustajaa. Jos avustajaa ei vielä ole, avustaja voidaan määrätä vangitsemiskäsittelyssä ennen itse vangitsemisvaatimuksen käsittelyä.

Vangitsemisoikeudenkäynti voidaan järjestää yleisön läsnä olematta jos vaatimuksen tekijä tutkinnallisista syistä näin pyytää tai epäilty itse pyytää. Yleisön läsnä olematta tilaisuus voidaan järjestää myös jos tuomioistuin katsoo sen muuten tarpeelliseksi.

Vangitsemisvaatimusasiassa virkamies esittää suullisesti vangitsemisvaatimuksen ja tarvittavat lisätiedot. Puheenjohtaja antaa tämän jälkeen puheenvuoron vastineen antamista varten vastapuolelle eli vangituksi vaaditulle tai tämän avustajalle.

Olennaista vangitsemivaatimusta käsiteltäessä on se, miksi tutkinnallisesti vapaudenmenetystä olisi pidettävä tarpeellisena ja toisaalta epäillyn kannalta taas se, miksi vapaudenmenetystä ei olisi pidettävä tarpeellisena, vaan katsottaisiin, että esim. matkustuskielto olisi riittävä toimenpide tutkinnallisten päämäärien saavuttamiseksi.

Nopeaa apua lakiasioihin.