Mikä on isännöitsijän rooli yhtiökokouksessa? Isännöitsijällä on oikeus olla läsnä kokouksessa. Hänen on lisäksi vastattava osakkeenomistajien esittämiin kysymyksiin.

Isännöitsijän rooli yhtiökokouksessa

Oikeus olla läsnä

Hallituksen jäsenellä ja isännöitsijällä on oikeus olla läsnä yhtiökokouksessa (AsOYL 6:10). Yhtiökokous voi kuitenkin yksittäistapauksesa päättää toisin. Esimerkiksi yhtiökokous, jossa keskustellaan isännöitsijän mahdollisesta erottamisesta tai muista isännöitsijään liittyvistä asioista, on hyvä pitää ilman isännöitsijän läsnäoloa.

Kyselyoikeuden toteutumisesta huolehtiminen

Osakkaalla on yhtiökokouksessa kyselyoikeus. Tämä tarkoittaa sitä, että hallituksen ja isännöitsijän on yhtiökokouksessa osakkeenomistajan pyynnöstä annettava tarkempia tietoja seikoista, jotka voivat vaikuttaa kokouksessa käsiteltävän asian arviointiin. Jos kokouksessa käsitellään tilinpäätöstä, velvollisuus koskee myös yhtiön taloudellista asemaa yleisemmin. Tietoja ei kuitenkaan saa antaa, jos niiden antaminen tuottaisi yhtiölle olennaista haittaa.

Isännöitsijän on yhtiökokouksessa osaltaan huolehdittava siitä, että osakkeenomistajan kyselyoikeus voi toteutua.

Yhtiökokouksen valmistelu

Käytännössä isännöitsijä voi myös valmistella yhtiökokouksen. Yhtiökokouksen valmisteluun liittyy esityslistan laatiminen käsiteltävistä asioista, kokous paikan ja ajan määritteleminen, tilojen varaaminen ja valmisteleminen sekä kutsujen toimittaminen osakkeenomistajille. Isännöitsijä valmistelee yhtiökokouksen, jos se on isännöintisopimuksen perusteella hänelle tehtäväksi määrätty.

Puheenjohtajana, sihteerinä tai pöytäkirjan tarkastajana toimiminen

Isännöitsijä voi toimia yhtiökokouksen puheenjohtajana tai sihteerinä. Hän voi myös toimia pöytäkirjan tarkastajana. Isännöitsijä voi siis sen lisäksi, että on läsnä kokouksessa, ottaa kokouksessa myös merkittävämmän roolin sen läpiviemiseksi.

Isännöitsijän läsnäolo hallituksen kokouksessa

Isännöitsijällä on oikeus olla läsnä hallituksen kokouksessa ja käyttää siellä puhevaltaa, vaikka hän ei olisikaan hallituksen jäsen. Hallitus voi kuitenkin päättää, että isännöitsijällä ei ole oikeutta osallistua hallituksen kokoukseen.

Nopeaa apua lakiasioihin.