Nouto tuomioistuimeen on mahdollista. Noudosta tuomioistuimeen päättää oikeuslaitos, joka pyytää noutoon virka-apua poliisilta. Asianosaisen läsnäolovelvollisuudesta tuomioistuinkäsittelyssä säädetään laissa rikosasioiden oikeudenkäynnissä.

Pääsäännön mukaan asianosainen määrätään saapumaan pääkäsittelyyn yleensä henkilökohtaisesti. Valmisteluistuntoon taas kutsutaan yleensä vain silloin, jos katsotaan läsnäolon edistävän asian ratkaisemista.

Saapumista pyritään tehostamaan kahdella uhalla. Näitä on uhkasakko ja nouto.

Nouto tuomioistuimeen

Syytetyn osalta paikallaolo saatetaan varmistaa vangitsemisella. Vangitsemisesta on omia artikkeleitaan. Pääsääntöinen uhka asianosaisen osalta on uhkasakko. Uhkasakko on euromääräinen (esim. 500e) ja määrätään sille, joka ei noudata kutsua.

Tuomioistuin voi määrätä noudatettavaksi samaan tai myöhempään istuntoon asianomistajan (rikoksen uhri tai se, jonka oikeutta tai etua on loukattu), tämän laillisen edustajan ja vastaajan (esitutkinnassa rikoksesta epäilty), joka ei ole noudattanut määräystä saapua henkilökohtaisesti tuomioistuimeen tai on poistunut luvatta kesken asian käsittelyn. Tuomioistuin voi ilman edeltävää sakkouhkaakin määrätä istuntoon tuotavaksi vastaajan, jonka on saavuttava henkilökohtaisesti käsittelyyn ja on aihetta olettaa, ettei hän noudata määräystä.

Määrätyn noudon toimeenpanee poliisi.

Lähde§:

laki rikosasioiden oikeudenkäynnistä

poliisilaki

esitutkintalaki

Nopeaa apua lakiasioihin.