Tuomioistuimen on korjattava tuomiossa oleva kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin rinnastettava selvä virhe (OK 24:10).

Ensinnäkin tuomioistuimen on korjattava tuomioon lipsahtanut kirjoitus- tai laskuvirhe. Toiseksi oikaista tulee kirjoitus- tai laskuvirheeseen rinnastettavissa oleva selvä virhe. Tällä tarkoitetaan teknisluonteista virhettä, jonka vuoksi tuomioasiakirja on saanut sisällön, jota ei todella tuomittu. Tällaisia virheitä ovat esimerkiksi sekaannukset ja erehdykset nimissä, joita tuomioasiakirja sisältää. Myös laskutoimitusten virheet ovat oikaistavissa, jos virhe on itse laskussa. Oikaisu ei käy päinsä, jos itse laskuperuste on virheellinen.

Virheeltä on edellytetty selvyyttä, jotta se voidaan oikaista. Selvyyden vaatimusta on lainvalmisteluaineistossa avattu niin, että virhe on niin selvä, että sen ulkopuolinenkin voi riidatta havaita.

Tuomioistuimen on oikaistava tuomiossa oleva virhe viipymättä sen huomattuaan. Jos asianosainen tai ulkopuolinen huomaa tuomiossa olevan virheen, voi hän pyytää virheen oikaisemista tuomioistuimelta. Asianosaiselle on tarvittaessa varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen tuomion oikaisemisesta. Muuten menettely on hyvin yksinkertainen: tuomioasiakirjaan tehdään kansliassa merkintä, josta käyvät ilmi sekä virheellinen että korjattu teksti, ajankohta jolloin korjaus tehtiin ja sen tekijä. Virheen korjaus siis merkitään tuomioon, mutta se tulee myös merkitä asianosaiselle annettuun tuomion jäljennökseen tai kappaleeseen. Asianosaiselle lähetetään korjatun tuomion jäljennös, jos asianosaiselle annettua jäljennöstä tai kappaletta ei saada korjatuksi. Asianosaisella on oikeus kannella oikaisusta 30 päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut tästä tiedon.

Nopeaa apua lakiasioihin.