Ajokielto voi olla myös ehdollinen

Tuomioistuin voi, jollei yleinen etu muuta vaadi, määrätä ajokiellon ehdollisena, jos ajo-oikeus on ajokieltoon määrättävälle henkilölle ammatin takia välttämätön tai jos siihen on muu erityisen painava syy. Ehtona on, ettei teosta saa aiheutua vaaraa toisten turvallisuudelle. Ehdollista ajokieltoa ei voida hyödyntää tilanteessa, jossa kuljettajalla jo tekohetkellä on ajokielto tai väliaikainen ajokielto.

Ajokielto on ehdollinen tuomioistuimen asettaman määräajan, jonka pituus on vähintään vuosi ja enintään kolme vuotta. Tätä aikaa kutsutaan yleisesti koetusajaksi. Tämä aika alkaa heti ehdollisen ajokiellon sisältävän päätöksen julistamis- tai antamishetkestä lukien. Tuomioistuin määrää myös päätöksessään ehdollisen ajokiellon määräajan päättymispäivä.

Ajokielto: raukeaminen

Jollei ehdollisena määrättyä ajokieltoa ole yhden vuoden kuluessa koetusajan päättymisestä määrätty pantavaksi täytäntöön, se on rauennut. Jos henkilö on saanut ehdollisen ajokiellon ja syyllistyy koetusaikana törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, törkeään rattijuopumukseen tai vaarallisten aineiden kuljetusrikokseen, on tuomioistuimen määrättävä ehdollisena määrätty ajokielto pantavaksi täytäntöön.

Ajokielto pannaan täytäntöön, vaikka asianosainen valittaa päätöksestä. Ehdollisen ajokiellon nojalla tuomittu ajokielto voidaan jättää panematta täytäntöön, mikäli teosta sittenkin ei tuomita rangaistusta.

Nopeaa apua lakiasioihin.