Yksi adoptioprosessin pakollisista vaiheista on ottolapsi- eli adoptioneuvonta, jossa kartoitetaan ottolasta haluavan vanhemman/vanhempien edellytykset ja valmiudet ottovanhemmuuteen. Adoptioneuvonta toimiikin adoptioprosessin ensimmäisenä vaiheena kohti adoptiota.

Miksi adoptioneuvonta on osana adoptioprosessia?

Adoptioneuvonnan tarkoituksena on lapsen edun turvaaminen. Samalla neuvonta valmentaa vanhempia uuteen elämäntilanteeseen. Neuvonta on ottovanhempien lisäksi tarkoitettu lapsen luovuttamista harkitseville vanhemmille sekä lapselle itselleen, mikäli lapsi on sellaisessa iässä että hänet on otettu osaksi adoptioprosessia ja hän sen ymmärtää.

Tarvittaessa adoptioneuvonta tukee lasta ja perhettä myös adoption vahvistamisen jälkeen. Neuvontaa antavat yleensä kuntien sosiaalitoimistot tai jokin muu kunnan viranomaisen osoittama taho. Adoptioneuvonta on maksutonta, jonka vuoksi jokaisen adoptiota harkitsevan kannattaa tämä kunnan palvelu hyödyntää.

Adoptioneuvonnan päättyessä, neuvonantaja valmistelee kirjallisen asiakirjan, jota kutsutaan kotiselvitykseksi. Selvityksestä käy ilmi esimerkiksi adoptiota hakevien olosuhteet sekä päätös siitä hyväksytäänkö adoptio vaiko ei. Lisäksi adoptionhakijoille annetaan mahdollisuus tutustua kotiselvitykseen sekä antaa siihen liittyviä kommentteja ennen selvityksen jatkokäsittelyä.

Adoptioneuvonnan päättyessä, mikäli adoptiohakemusta puolletaan, hakijat voivat valita itselleen adoptiopalvelunantajan, joka voi olla mikä tahansa virallisesti hyväksytyistä palveluntarjoajista.

Kansainvälinen adoptiopalvelu

Kansainvälisestä adoptiosta on kyse, jos adoptionhakija aikoo adoptoida alle 18-vuotiaan lapsen, jolla on asuinpaikka vieraassa valtiossa. Hakijan on näissä tapauksissa pyydettävä adoptioon kansainvälisen adoptiopalvelun apua.

Kansainvälisen palvelunantajan tulee avustaa adoptionhakijaa adoptioon liittyvissä toimenpiteissä ja pääsääntöisesti valvoa, että adoptio on varmasti lapsen edun mukaista.

Lue lisää adoption oikeusvaikutuksista ja ulkomailta adoptoinnista.

Lähde § adoptiolaki

Suomen Juristit Oy
29.07.2021

Nopeaa apua lakiasioihin.