Keskustelu

Käy keskustelua meidän
ja muiden laki24-asiakkaiden
kanssa

Keskustelu Paljonko elatusmaksu on?

Paljonko elatusmaksu on?

Esillä 15 viestiä, 256 - 270 (kaikkiaan 280)
  • #58838 Vastaa

    Etäisä.
    Vieras

    Siis lapset kirjoilla sen lapsen äidin luona ja eihän äidin saamat tuet lopu pelkästään lapsilisiin ja mahdollisiin elareihin.
    Mikäli lapsen äiti ns. pienituloinen niin luonnollisestihan hän kuittaa asumistuen mihin puolestaan sinulla etävanhempana ei ole mahdollisuutta syystä että sinulla täytyy olla lasten vuoksi paljon isompi asunto kuin nk. yksin elävä tarvitsee.
    Mikäli sinulle etänä tulisi eteen esim. työttömyys ja tulot tipahtaisivat niin tarvitsisit tod.näk. asumistukea selviytyäksesi edes jotenkuten, periaatteessa saisit asumistukea mutta VAIN reilun 30 asuinneliön osalta jonka KELA suuressa kitsaudessaan pitkin hampain voi myöntää jos tuuri käy.
    Lastesi äiti saa myös lasten lähihuoltajana huomattavan veroedun sillä hänen henkilökohtaisessa verotuksessa huomioidaan lähihuollon alla olevat lapset, toisin sinun kohdallasi sillä sinut rinnastetaan käytännössä sinkuksi lapsettomaksi ja elatusmaksujen tuoma ”verohelpotus” on käytännössä naurettava, n. 80€/vuosi maksoitpa elareita vaikka kuinka paljon!
    Entäpä kun sinä etänä todellakin jäisit työttömäksi ja tulosi tippuisivat oleellisesti pienemmiksi?
    Sinun pitäisi hakea elatusmaksujen pienentämistä ja sehän käy päinsä vain sossussa tai oikeudessa.
    Sossun kiireellisyyslistalla tuossa tapauksessa asia ei ole mitenkään kiireellinen vaan helposti elatusmaksujen tarkistukseen sossun työntekijän luokse pääsee ”jo” puolen vuoden sisällä!
    Siihen asti aiemmin määrätty elatusmaksu pysyy voimassa ja on suoraan ulosottokelpoinen jos etä jättää ne maksamatta. (taas hieno esimerkki systeemin toimivuudesta kun kyseessä on etä eli lähes aina isä..)
    Omakohtaisesti voin kertoa elävän esimerkin systeemin toimivuudesta kun asia onkin tavallaan päinvastoin.
    Erosimme ja todella pienellä viiveellä sossusta soitettiin minulle elatussopimuksen ja huoltajuussopimuksen tekemiseksi. (siis soitettiin minulle suoraan koska aikaa ei ollut lähetellä kirjeitä)
    Vaikka kyseessä isohko kaupunki jossa sosiaalitoimen pitkistä kuukausien jonotusajoista oli kirjoiteltu paljon niin ihmeellisesti juuri tuossa elatus/huoltajuussopimuksen tapauksessa ei vitkasteltu yhtään ja sossuilta löytyi aika sopimusten tekemiseen jo kahden päivän päähän soitosta!
    Menin tuohon ”sopimustenteko tilaisuuteen” ja palvelu oli niin hyvää että ex muija oli ollut varmaan jo ainakin tunnin tuossa ”yhteisessä” tapaamisessa sillä niin huoltajuussopimus kuin elatusmaksusopimus oli räätälöity koneelle valmiiksi, vain tulostaminen ja allekirjoitukset puuttuivat….
    Ex muijalta oli löytynyt tarkat tiedot tuloistani ja menoistani sillä kun esitin sossutantalle tiedot tuloistani ja menoistani niin huomasin että tantta ei näpytellyt niitä koneelle, tarkisti vain hiirtä klikkailemalla että aiemmin saamansa luvut täsmäsivät!! Että se siitä kuinka tasapuolista ja lapsen etua ajava systeemi onkaan.
    Kerron nyt kuinka sitten myöhemmin asioiden kulku muuttui täysin kun jäin taantuman takia kokonaan työttömäksi ja tuloni romahtivat.
    Sosiaalitantoille olikin yllättäen iskenyt päälle pitkät jonot kun puhelimessa kerroin asiani että elatusmaksut pitää laskea uudelleen työttömyyteni vuoksi, sain ajan kolmen kuukauden päähän ja ison vittuunnuksen vallassa lopulta menin sovittuun aikaan sossutantan luo varatulle ajalle lippuineni ja lappuineni.
    Anna olla, ex muijaa ei näkynyt missään ja syykin selvisi pian.
    Sossutantan luo sovittu aika koskikin vain sitä että esitän asiani siellä ja VASTA SITTEN sossutantat ottavat ex muijaan yhteyden ja sovitaan yhteinen tapaaminen jossa tarkistetaan elarit!
    Voi jukoliste että osaa olla KIEROA toimintaa!!!!
    Sossutantta selasi järjestelmästä vapaata aikaa ja löytyihän sellainen jo n. neljän kk päähän!!!
    VI**U että osaavat hommansa!
    Hammasta todella purren häivyin paikalta ja puolitoista kuukautta myöhemmin sain sossutantalta kirjeen jossa ilmoitettiin että aiemmin annettu aika ei sovikkaan ex muijalle hänen työvuorojensa takia ja uusi aika reilu kaksi kk myöhemmäksi aiemmasta ajasta (seliteltiin taas jonoilla)!
    Jännä juttu sinänsä että eron jälkeiseen pikaiseen elatus-/huoltajuustapaamiseen ex-muijalta löytyi aikaa vaikka tiesin että hänellä olisi ollut työvuoro juuri silloin….
    Yhteenvetona totean että eronnut isä on pelkkä lypsylehmä jota voidaan pompotella mielinmäärin, sosiaalihuollon asenne ja taloudelliset tarkoitusperät takaavat sen että lasten etu ja paras eivät ole se asia minkä mukaan mennään, kaukana siitä!!!

    #59586 Vastaa

    Isä
    Vieras

    Hei, katsokaapa vaikka Kelan sivuilta elatusmaksu 2014.
    Sieltähän tuo asia varsin hyvin selviää.
    Terveisin EX.ä kolmekertaa vuodessa etelän lämmössä

    #60093 Vastaa

    Kela paholainen
    Vieras

    Itselläni on kaksi lasta joista joudun maksamaan elatusmaksuja. Alussa elatusmaksuiksi sovittiin 135egee/lapsi mikä sopi minulle sekä lasten äidille hyvin. No nyt on aikaa mennyt noin 6 vuotta ja kappas! maksut ovatkin jo 200egeä kuussa. Tämä siitä syystä että kela korottaa joka vuosi maksuja todella reippaasti. Palkat eivät todellakaan nouse samassa suhteessa kelan korotuksien kanssa. Itselläni ei enää palkka riitä edes kunnon ruokaan saatikka työmatkoihin meneviin bensa kuluihin. Kelasta minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ja tämä oli vain elatusmaksuista. Kaikki muukin on kelalla aivan perseellään.

    Haluatko vastausta lakiasiaasi? Soita LAKIPUHELIN 0600 111 33.

    #60266 Vastaa

    jobbe mamma
    Vieras

    Lueskelin elatusmaksukeskustelua mielenkiinnosta. Olen ollut yh-äiti, lapseni olivat 1 ja 3 vuotta kun otti lähti uuden matkaan. Sen jälkeen hän matkusti vielä kolmen rouvan syliin, ja teki lapsia lisää kummallekin. Olisi kai jatkanut vielä 60 vuotiaanakin retkiänsä, mutta lihoi muodottomaksi läskiksi, kysyntä kai vähenee.
    Mutta en jaksa kuin nauraa, kun vielä 4.s vaimo valittaa elatusmaksuista,
    vaikka tiesi, että miehellä on puoli tusinaa vanhoja suitakin ruokittavana, piti vääntää vaan taas se uusi lapsi. Vanhana,40 vuotiaana! Rakkausko se saa ihmisen tekemään tälläistä? Meidänkin lapsista niitä maksoi muutaman vuoden ja seuraavista sitten ainakin 15 vuotta. Ne rasittivat uutta onnea, mitäs se meille muille kuului?
    Tapanahan oli isukilla aina jättää melkein juuri syntyneet lapset ja lähteä uuteen liittoon. Ottajia riitti.

    Lapsista pitää maksaa elatusmaksut, luuletteko te hyvät isät tai joskus äidit, että sen minkä taakseen jättää, siitä ei tarvitse kantaa vastuuta!
    Kyllä, lapsille tai heidän lähivanhemmalleen pitää antaa avustua, jotta perhe selviää vastuuhenkilön katoamisesta taloudenpyörityksessä!
    Sopivaavustus on tässä kalliissa maailmassa noin 400,-e/lapsi, paras tehdä isukin/äidin töitä, jotta saa maksettua. En tunne yhtään sääliä, lapsi syö, kuluttaa vaatetta, harrastaa, asuu lämmössä ja läträä vettä, sairastaakin. Yksinkö siitä lähivanhemman pitää selvitä? Niinkö?

    #60267 Vastaa

    susan
    Vieras

    Vastaus kela paholainen….
    Vastaan sinulle, että oletko todella sitä mieltä, että mikään ei ole noussut 6 vuoden aikana?
    Maksat kahdesta lapsesta 400,-euroa, naurettava summa minusta.
    Sehän on ihan mitätön maksu.Monet maksavat tuon yhdestä lapsesta.

    Älä syytä Kelaa, joka pitää hiukan edes lähivanhemman puolta. Ei Kela lapsiasi ole tehnyt.
    Lapset ovat myös sinun, sinun kuuluu osallistua heidän kaikkiin kustannuksiin, myös siihen että saavat asua expuolisosi kanssa, syödä ruokaa siellä, saada huolenpitoa ym. Se kuule maksaa!
    Maksaahan sinunkin työnantajasi sinulle, että teet töitä työpaikkallasi.Exäsi tekee lastenne kanssa työtä heidän eteensä ihan joka päivä.
    Kun sinä et osallistu perheen kuluihin, maksat sen elatustukena. Ihan oikein.

    #61200 Vastaa

    Etä vanhenpi
    Vieras

    lapsen äiti ei salli tapaamisia. ei suostu yhteishuoltajuuteen. asutaan samalla paikkakunnalla. lisäksi tehnyt perättömän ilmiannon että oon vaarallinen Lapselle.
    Lähinnä kuin eerikan surmaajat. kaikki tutut kyllä tietää etten tee kärpäsellekään pahaa.
    Yksinhuoltajan huoli vaarasta riittää. en saa mennä edes koulun verkkoaidan takaa kurkkimaan miten minun lapseni voi.
    Maksan 1800e brutto tuloista vuokraa 800e kuussa ja elatustukea 175e kuussa. ex lähihoitaja.. tiedä sitten mitä niille maksetaan..

    #62842 Vastaa

    Masa1475
    Vieras

    Olen sitä mieltä kun suomalaiselle naiselle ei anna alkoholia, niin housutkin pysyy jalassa!\\r\\n

    Haluatko vastausta lakiasiaasi? Soita LAKIPUHELIN 0600 111 33.

    #65872 Vastaa

    Lassejii
    Vieras

    Mutta kun samaan aikaan ensin erossa sikaillaan ja sitten tulee ukaasi asianajajalta, missä yksipuolisesti määritetään tapaamisoikeudet ja vaaditaan 154€ joka lapsesta rahaa niin harmittaahan se. Et näe perhettäsi kuin joskus, mutta raha kelpaa horatsulle.

    Olen varoitellut kaikkia suvun miehiä tekemästä lapsia ja menemästä naimisiin. Niin kusipäisiä ja petollisia on nykyämmät.

    #66187 Vastaa

    OnnellinenPappa
    Vieras

    Pitäisiköhän teidän Mammojen mennä nyt ihan oikeasti itsekkin töihin eikä vain valittaa omista oloista. Opetelkaa myös te arvostamaan ex miehiänne. Antakaa mahdollisuus osallistua yhteisten lapsienne elämään, älkääkä koko ajan vaan kinutko rahaa. Suurin osa teistä \\\”yh-äideistä\\\” on melko säälittäviä tapauksia. Tsemppiä teidän karuun arkeen 🙂

    #66663 Vastaa

    masa1475
    Vieras

    Juuri näin se meni meilläkin. Äsken päästiin sopimukseen tapaamisista ja elatusmaksuista. Typerä oli ämmä kun alkoi syksyllä vedättämään ja vaatimaan aina vain lisää ja lisää. Asia meni sitten käräjäoikeuteen ja sovitteluun. Oikeus oli puolellani ja sain lisää tapaamisia ja eikä ex:än kauheat vaatimukset takautuvista elatusmaksuista toteutuneet (1,5 v) ja jatkossakin elatusmaksut tippuivat osaltani. Laskeskelin tuossa töistä kotiin ajaessa että se teki edukseni n 14000 eur.\\r\\n\\r\\nMikä on tarinani opetus: Älkää helvetissä menkö tekemään sossussa mitään elatuspapereita, jos ette ole täysin yksimielisiä asioista! Ne tantat on istuneet siellä vuosikymmeniä ja ovat niin kaavoihinsa kangistuneita \\\”virkanaisia\\\”.

    #66665 Vastaa

    masa1475
    Vieras

    oli vedättänyt oikeusaputoimistossa tulojansa. Oli saanut huojennusta, mutta jäi kiinni sovittelussa asiasta. Kiitos siitä lakimiehelleni!

    Ahneilla on paskanen loppu!!! :-O

    Haluatko vastausta lakiasiaasi? Soita LAKIPUHELIN 0600 111 33.

    #66868 Vastaa

    Miksi?
    Vieras

    Miksi miehen pitää kustantaa ex-vaimon päähänpistot? Halvemmalla olisi tullut kun olisi käynyt maksullisissa. Kun ei lastaan saa pitää, ja exvaimo saa kaiken ja vielä maksut päälle. Edelliseen vertaus, jos kerran lapsen meinaa hankkia, niin pitäisikö itsekin naisen mennä töihin? Vai leikitäänkö tässä niin kuin tasa-arvoa?

    #68289 Vastaa

    ymmällään..
    Vieras

    Siis sun mielest miesten ei tarvitsis maksaa elatusmaksua ex- vaimolle ? Mulla on todella monta naispuolista ystävää jotka käyttää saamansa elatusmaksun vain ja ainoastaan lapsen elättämiseen.Jotkut miehet eivät ymmärrä kuinka paljon lapsen tarpeisiin menee rahaa, mutta miten he voisivatkaan kun eivät ole osa lapsen elämää niin kuin äiti on. Sä puhut muutenkin todella epäkunnioittavasti naisista ja käy sääliksi sitä naista joka pamahtaa paksuksi sulle.. sun kaltasten ihmisten ei pitäis saada oikeutta lisääntyä.

    #79710 Vastaa

    Ahneus
    Vieras

    Millä järjellä!!!

    Isänä haluaisin lapsen viikko/viikko, mutta ahne äiti ei suostu koska haluaa elatusmaksut. Isänä joudun siis maksamaan järjetöntä elatusmaksua 3v lapsesta. Onhan se lapsen koti myös isän luona ja maksaa se lapsen huone saman verran, oli lapsi sielä sitten viikonloppuisin tai joka toinen viikko. Kuinka kerrot 3v lapselle, että isä ei nyt voi ostaa sinulle uutta polkupyörää, kun maksaa jo äidille niin paljon, että saisi uuden pyörän joka kuukausi? Kannattaako tässä käydä töissä, että saa maksaa kahteen paikkaan lapsen kulut, lelut vaatteet yms on kuitenkin ostettava, koska lapsen äiti laittaa vaan joitan rättejä lapsen mukaan kun tulee isän luo.

    #83037 Vastaa

    Pasi
    Vieras

    Riippuu siitä maksaako Elatatusmakun Kela vain Vanhenpansasi tai joku ystäväsi.

Esillä 15 viestiä, 256 - 270 (kaikkiaan 280)

Vastaa aiheeseen: Paljonko elatusmaksu on?



ma-pe 8-20, la-su 10-18
2,95€ / min + pvm

lakipuhelin

Yksityiset:
0600 111 33

Yritykset
0600 111 88

Soittoosi vastaa aina lakimies. Luotettavaa neuvontaa kaikissa lakiasioissa. Halutessasi voit soittaa nimettömänä.