Keskustelu

Käy keskustelua meidän
ja muiden laki24-asiakkaiden
kanssa

Keskustelu Syytinki "takaperin"

Syytinki "takaperin"

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)
  • #76356 Vastaa

    Yskii nyt
    Vieras

    Wikipedia määrittelee syytingin sopimukseksi asumisoikeudesta, tilalla jonka vanhemmat luovuttavat lapsilleen. Onko vastaavaa menettelyä toisinpäin? Olen ostattelemassa kiinteistöä, (osa tontista on myyty nykyisestä asuintilastamme) ja haluaisin vanhemmilleni siihen syytingin. Onko järkevämpää/helpompaa ostaa ko.kiinteistö ja pistää ”vanhukset” vuokralaisiksi?

    #76389 Vastaa

    jussikka
    Vieras


    Ihmettelen, että tuonkaltaiset kommentit kuin tuo edellä, ja moni muu vastaavanlainen, saavat jäädä paikoilleen. Eihän näiden mitkään ilkeily- ja pilkantekosivut pitäisi olla. Jos ovat, olen ymmärtänyt alunpitäen jotain väärin. Enkä kyllä noin usko olevan, kun aiemmin, vajaa vuosi sitten, ja senjälkeenkin, ennen tätä viimeistä vaihetta, sain asiallisia kommentteja. Nyt viimeajat on ollut aivan hiljaista, enkä tiedä johtuuko yksin minusta vai ovatko sellaiset, jotka asioista tietävät ja osaisivat jotenkin neuvoa, tai oman mielipiteensä kertoa, vetäytyneet täältä pois.

    Kirjoitan tätä enempi muiden puolesta kuin omastani, kun itse olen ivailulta, vähättelyltä ja muulta ikävältä välttynyt. Ehkäpä nyt tämänjälkeen saan minäkin noista osani.

    #76390 Vastaa

    jussikka
    Vieras

    Varmaan itsenikin aiheen täältä lopullisesti lähteä, kun en edes sitä ymmärrä, minne viestini joutuu kun klikkaan ”lähetä”-täppää. Muutama minuutti sitten lähettämäni viesti näkyy ainoastaan siten, että tässä ketjussa ennen ennen sitä oli kaksi viestiä, nyt kolme, numeroin ilmaistuna, tuo 3. teksti kuitenkin puuttuu. Kuten samallatavoin useasti aiemmin.

    Haluatko vastausta lakiasiaasi? Soita LAKIPUHELIN 0600 111 33.

    #76461 Vastaa

    Laki24 Asiakaspalvelu
    Avainmestari

    Hei ”jussikka”,

    Viestien katoamiset ovat johtuneet teknisestä ongelmasta, joka on nyt korjattu. Käsityksemme mukaan keskustelupalsta toimii jälleen ongelmitta. Jos kuitenkin kohtaat uudestaan ongelmia esim. viestien katoamisen kanssa, olisimme kiitollisia saamastamme palautteesta. Käyttäjien palautteen perusteella voimme parhaiten parantaa palveluamme. Palautteen antamisen yhteystiedot löytyvät sivuston oikeasta alanurkasta.

    Yst. terv.,

    – Laki24.fi

    #76480 Vastaa

    jussikka
    Vieras

    Kiitos viestistä. Ja samalla pahoitteluni, jos sävyni on ollut arvosteleva ainakin joissakin viesteissäni. En ole tarkoittanut niinkään ylläpitoon arvostelua kohdentaa 6kuin niihin, jotka vastailevat siten, että tuntuu, että tahtovat vain toisia loukata ja noilla viesteillään samalla sabotoivat koko sivustoa.
    Tuosta edeltä onkin nyt poistettu se alkuperäisen kysyjän saama vastaus, joka minusta oli ilkeä tai vähintäinkin piikikäs ja sai minut kirjoittamaan noin kuin kirjoitin. Tekstin yliviivaus ei kuitenkaan ole omani, tai ainakaan en sitä tarkoituksella tehnyt.
    Ymmärrän senkin, ettei ylläpito voi kaikkea kirjoitettua pitää silmällä ja että sananvapaus pitää periaatteessa kaikille suoda. Jotkut vain tuntuvat käyttävän sitä tarkoituksellisesti väärin toisten vahingoksi.

    Yhteystiedot löysinkin silloin kun jotenkin tavalla, jota en ymmärrä, minulle ilmaantui aiempaa nimimerkkiäni ärrinmurrin/murr käyttäessäni avatarkuva, josta arvelin jonkun saattavan minut tunnistaa (oma koirani siinä) ja ylläpito nopeasti ja ystävällisesti asian hoiti. Kiitos myös siitä

    Terveisin jussikka

Esillä 5 viestiä, 1 - 5 (kaikkiaan 5)

Vastaa aiheeseen: Syytinki "takaperin"



ma-pe 8-20, la-su 10-18
2,95€ / min + pvm

lakipuhelin

Yksityiset:
0600 111 33

Yritykset
0600 111 88

Soittoosi vastaa aina lakimies. Luotettavaa neuvontaa kaikissa lakiasioissa. Halutessasi voit soittaa nimettömänä.