Kuka on kirjanpitovelvollinen?

Lähtökohtaisesti jokainen elinkeinotoimintaa harjoittava on velvollinen pitämään kirjanpitoa elinkeinotoiminnastaan. Kirjanpitovelvollisuuden tarkat edellytyksen vaihtelevat, sillä toiminnaltaan ja rakenteeltaan yksinkertaisempien yritysten ja yrittäjien kohdalla kirjanpitovelvollisuutta on monilta osiltaan lievennetty verrattuna suuryritysten velvollisuuksiin. Lievennetty kirjanpitovelvollisuus on katsottu kohtuulliseksi muun muassa siitä syystä, että pienillä yrityksillä on vähemmän resursseja ja osaamista kirjanpidon suhteen, verrattuna taas isoihin yrityksiin.

Mitä ammatinharjoittaja tulee muistaa kirjanpitovelvollisuudestaan?

Lievennettyyn kirjanpitovelvollisuuteen liitty, ettei ammatinharjoittaja ole velvollinen pitämään kahdenkertaista kirjanpitoa, vaan hän voi tyytyä yksinkertaiseen kirjanpitoon. Tämä ei kuitenkaan ole kiellettyä, joten on olemassa ammatinharjoittajia, jotka pitävät kahdenkertaista kirjanpitoa.

Ammatinharjoittajan kirjanpitoon merkitään liiketapahtumina maksetut menot, korot ja verot sekä saadut tulot ja tavaroiden ja palvelusten oma käyttö. Se, että kirjanpito katsotaan yksinkertaiseksi tarkoittaa, että edellä mainitut liiketapahtumat kirjataan sen mukaan, miten raha yrityksen tililtä liikkuu. Myynti tapahtuu silloin, kun maksu siitä vastaanotetaan ja osto silloin kun maksu suoritetaan yrityksen toimesta.

Ammatinharjoittajan liiketapahtumat tulee kirjata sidottuun kirjaan taikka välittömästi tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen sidottavaan kirjanpitokirjaan, mikäli kirjanpito pidetään koneellisesti taikka muuten siten, ettei sidottua kirjaa voida käyttää. On myös tärkeä huomioida, että kirjan sivut tai aukeamat tulee numeroida. Tilikausi on lähtökohtaisesti yksi kalenterivuosi, mutta toimintaa aloitettaessa taikka lopetettaessa tilikausi voi olla tätä lyhyempi taikka pitempi, kuitenkin enintään 18 kuukautta.

Kahdenkertainen kirjanpito

Mikäli ammatinharjoittaja ylläpitää kahdenkertaista kirjanpitoa, on tilikausi säädetty tarkemmin laissa. Myös tästä syystä ammatinharjoittajan on järkevämpi pitää yksinkertaista kirjanpitoa.

Tilinpäätös on laadittava kahden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Tilinpäätös käsittää lähtökohtaisesti taseen, tuloslaskelman sekä vaihtelevan määrän liitetiedostoja. Ammatinharjoittajan ei tarvitse laatia tasetta, mutta hänen tulee liittää tilinpäätökseensä eritellyt luettelot tilikauden päättyessä olleesta ammattia varten hankitusta vaihto-omaisuudesta sekä pysyvistä vastaavista, samoin kuin ammatista johtuneista saamisista ja veloista sekä varauksista.

 

Nopeaa apua lakiasioihin.