Asunnon myynnin hankaloittaminen onnistuu jonkin aikaa, mutta loputtomiin sitä ei voi tehdä oikeastaan missään kuviteltavissa olevassa tilanteessa.

Milloin asunnon myynnin hankaloittaminen on mahdollista?

Lähtökohtaisesti omistaja saa määrätä omaisuudestaan miten haluaa ja omistaja saa myydä tavaransa itsenäisesti kenelle ja milloin tahansa. Asunnon kohdalla myynnille asettaa rajoituksia etenkin kaksi lakia; avioliittolaki ja perintökaari.

Avioliittolain rajoitukset asunnon myynnille

Puoliso ei saa ilman toisen puolison suostumusta luovuttaa tai siirtää toiselle osakeyhtiön osakkeita, vuokraoikeutta tai muita oikeuksia, jotka oikeuttavat hallitsemaan huoneistoa, joka on yksinomaan tai pääasiallisesti tarkoitettu käytettäväksi puolisoiden yhteisenä kotina. Sama koskee kiinteistöä.

Asunnon myynnin hankaloittaminen voi tulla vastaan erotilanteessa, missä toinen puoliso haluaisi myydä yhteisen kodin ja toinen ei. Puoliso, joka haluaisi myydä asunnon, voisi myydä sen ulkopuoliselle tai toiselle puolisolle, joka ei halua asuntoa myydä. Silloin toinen puoliso ei kuitenkaan ole välttämättä halukas ostamaan asuntoa myöskään, ainakaan sillä hinnalla, mitä myyvä puoliso olisi halukas asunnosta saamaan. Näissä tilanteissa, joissa puolisoiden keskinäinen sopiminen on edellytys asunnon myynnille, voi toisella puolella olla halua hankaloittaa myyntiä hankaloittamalla sopimista. Ellei myynti onnistu sopimalla, voidaan tilanteeseen hakea käräjäoikeudesta pesänjakaja ositusta toimittamaan tai uskottu mies yhteisomistussuhdetta purkamaan.

Perintökaaren rajoitukset asunnon myyntiin

Kuolinpesän asunnon myynti edellyttää kaikilta kuolinpesän osakkailta suostumusta, jos kuolinpesä on osakkaiden yhteisessä hallinnossa, kuten jokainen kuolinpesä lähtökohtaisesti on. Näissä tilanteissa yksikin osakas voi hankaloittaa myyntiä mielensä mukaan. Jos kuolinpesä ei pääse sopimukseen asunnon myymisestä, voidaan kuolinpesään hakea käräjäoikeudesta pesänjakajaa, joka hoitaa asunnon perinnönjaon tai myynnin kautta eteenpäin.

Nopeaa apua lakiasioihin.