Avioliiton esteiden tutkinta suoritetaan aina avioliittoon menoa. Tutkinnalla varmistetaan, että avioliitto on lain mukaan sallittu. Avioliittoon aikovien on ennen vihkimistä yhdessä pyydettävä avioliiton esteiden tutkintaa. Pyyntö tehdään Digi- ja väestötietovirastolle (ent. maistraatille) tai seurakunnalle.

Avioliiton esteet voi Digi- ja väestötietoviraston lisäksi tutkia se evankelisluterilaisen kirkon tai ortodoksisen kirkkokunnan seurakunta, jonka jäseniä kihlakumppanit ovat tai toinen heistä on. Muiden vihkimiseen oikeutettujen uskonnollisten yhdyskuntien kyseessä ollessa avioliiton esteiden tutkinnan suorittaa Digi- ja väestötietovirasto. Digi- ja väestötietoviraston puoleen voi kääntyä missä tahansa viraston toimipisteessä.

Miten avioliiton esteiden tutkinta suoritetaan?

Kun avioliittoon aikovat pyytävät avioliiton esteiden tutkintaa, avioliittoon aikovien on allekirjoitettava vakuutus siitä, ettei aiotulle avioliitolle ole estettä. Kihlakumppanin on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava, onko hän aikaisemmin solminut avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen. Jos avioliiton esteiden tutkijan käytettävissä olevista tiedoista ei ilmene, että aikaisempi avioliitto tai rekisteröity parisuhde on purkautunut, kihlakumppanin on avioliiton esteiden tutkijalle annettava siitä todistus tai muu erityinen selvitys.

Jos ja kun avioliiton esteiden tutkija toteaa, ettei aiotulle avioliitolle ole esteitä, on avioliittoon aikoville annettava tästä todistus. Todistusta ei saa antaa aikaisemmin kuin seitsemäntenä päivänä tutkinnan pyytämisestä. Uskonnollisissa yhdyskunnissa on tapana uskonnollisen toimituksen (tavallisesti jumalanpalveluksen) yhteydessä kuuluttaa avioliittoon aikovat. Kuulutuksella ei nykyään ole juridista merkitystä, vaan se on arvokas traditio ja sinänsä mieleenpainuva hetki matkalla avioliittoon. Samalla kirkkokansa pyytää siunausta avioliittoon aikoville ja tulevalle avioliitolle.

Vihkiminen ja avioliitto

Avioliittoon vihkiminen voidaan toimittaa, kun kihlapari on saanut todistuksen avioliiton esteiden tutkinnasta. Todistuksen saa aikaisintaan seitsemäntenä päivänä tutkinnan pyytämisestä. Todistus avioliiton esteiden tutkinnasta on annettava vihkijälle ennen vihkimistoimitusta. Todistus avioliiton esteiden tutkinnasta on voimassa neljän kuukauden (4 kk) ajan todistuksen antamisesta.

Huomattavaa on, että mikäli neljän kuukauden määräaika kuluu umpeen, voidaan vihkiminen toimittaa vasta sen jälkeen, kun avioliiton esteet on uudelleen tutkittu ja kihlapari on saanut tutkinnasta uuden todistuksen.

 

 

(Lähde §: avioliittolaki)

Lue lisää avioliiton esteistä sekä avioliitosta yleisesti.

Nopeaa apua lakiasioihin.