Edunvalvontaan liittyy useita riskejä ja lieveilmiöitä. Kun edunvalvoja saa määrätä päämiehen omaisuudesta, hän toisinaan tekee huonoja, huonosti harkittuja ja jopa suoranaisesti laittomia toimia.

Edunvalvonnan alaiseksi määrätyn henkilön suojaamiseksi on säädetty, että edunvalvoja voi tehdä päämiehen puolesta tiettyjä tärkeitä toimia vain Digi- ja väestötietoviraston (DVV) luvalla.

DIGI- JA VÄESTÖTIETOVIRASTON lupa

Eunvalvojan luvanvaraiset toimet:

-Perinnöstä luopuminen ja päämiehen perintöosuuden luovutus

-Päämiehen rahavarojen lainaksi antamienn

-Omaisuuden panttaaminen

-Sijoituskohteiden tai yhtisöosuuksien hankkiminen

-Lupa päämiehen asunnon vuokraamiseen

-Kiinteän omaisuuden tai maanvuokra (tms. vastaava käyttöoikeuden luovuttaminen tai hankkiminen)

-Kiinteän omaisuuden tai maanvuokra tai muun vastaavan oikeuden luovuttaminen toisen käytettäväksi pidemmäksi kuin viiden vuoden määräajaksi päämihene täysivaltaiseksi tulosta

-Lupa ottaa lainaa, sitoutua vekseliin tai vastuuseen toisen velasta

-Avoimen tai kommandiittiyhtiön perustaminen tai yhtiöön liittyminen

-Metsän ja maa-ainesten myynti

-Huoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden tai osuuksien luovuttaminen tai hankkiminen

-Lupa tehdä sopimus kuolinpesän yhteishallinnosta

-Ositus ja perinnönjako

-Omaisuuden erotttelu

Edunvalvojan luvanvaraiset toimet on tehty suojaamaan päämiehen etua. Kaikki toiminta ei laajasta luettelosta huolimatta edellytä DVV:n lupaa. Pörssiosakkeisiin sijoittaminen ei vaadi lupaa. Samoin kohdellaan sijoitusrahastoja ja eräitä muita sijoitusinstrumentteja. DVV antaa luvan kyseiseen toimeen, jos se on päämiehen yksilöllisen edun mukainen. Asiaa tulee lähtökohtaisesti selvittää kuulemalla päämiestä. Kuuleminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos päämies ei selvästikään ymmärtäisi asiaa henkisen tilansa vuoksi. Erillistä kuulemista ei tarvita myöskään, jos päämiehen mielipide käy ilmi hakemusasiakirjoista.

DVV:n päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen edunvalvoja ja se, jonka oikeutta asia muuten koskee. Jos luvanvarainen oikeustoimi on tehty ilman lupaa, se ei sido. DVV voi tosin antaa luvan myös jälkikäteen, mutta ellei lupa järjesty kohtuullisessa ajassa, sopimuskumppani voi vetäytyä. Edunvalvonnassa voi tapahtua väärinkäytöksiä. Toisinaan edunvalvoja on esimerkiksi myynyt päämiehen talon keneltäkään kysymättä. Siksi laissa säädetään, että eräät tärkeät toimet edellyttävät DVV:n lupaa. Toimet voivat koskea mm. asuntoa, kiinteistöä, ositusta, maksuvelvoitteita tai liiketoimintaa. Lupa myönnetään vain päämiehen kannalta edullisiin toimiin.


Lue lisää edunvalvojan kelpoisuudesta tehtävään.

Lähde §: laki holhoustoimesta


Suomen Juristit Oy
12.12.2016
(Päivitetty 16.11.2021)

Nopeaa apua lakiasioihin.